Viikko sitten synnytin maailmaan meidän pienen ihmeen. Viikon verran olemme tutustuneet toisiimme, ihmetelleet maailman menoa, nuuskutelleet ja nauttineet pelkästä olemisesta.

Kotiuduimme viime viikonloppuna ja siitä asti olemme saaneet opetella vauva-arkea omassa kodissa. Tai en sanoisi tätä vielä arjeksi – nimittäin tämä on aika juhlaa. Tai sitten sitä arjen juhlaa. Vaikka ensimmäisinä öinä unet jäivät olemattomiin ja vauvan tarpeita ei ihan aina osannut ymmärtää, on tämä silti ollut mun mielestä pelkkää juhlaa. Viikossa vauvaan on kuitenkin ehtinyt jo tutustua ja koko ajan opimme toisistamme lisää. Milloin ollaan tyytyväisiä, milloin halutaan ruokaa ja milloin vatsaa vääntää. Niin niitä viestejä ihmeen nopeasti oppii ymmärtämään. Samalla ihmetellen, miten noin pieni ihmisen alku osaakin kertoa monen monta asiaa ilman yhtään sanaa. Me aikuiset osaamme puhua ja silti emme aina ymmärrä toisiamme. Mielenkiintoista.

Sekä vauva että minä olemme nukkuneet hyvin, mutta hiukan vaihdellen. Yksi yö rokattiin aamu neljään, mutta muutoin ollaan vedetty hirsiä lähes yhdeksän tuntia yössä muutamalla yösyötöllä. Sellaisten unien jälkeen oma olokin on kohentunut ja päivisin olo on virkeä. :)

Ulkoilemassa emme ole vielä käyneet. Lokakuun koleat säät saavat vielä odottaa meitä, kunnes oma oloni paranee ja kävelylenkille tuntuu mukavalta lähteä. Olen käynyt pari kertaa haukkaamassa raitista ilmaa ulkona, mutta tikkien takia pidemmän matkan käveleminen ei vielä ole ajankohtaista. Pieni vauva ja hyvä ruoka ovat kuitenkin parhaita lääkkeitä ja eiköhän tästä melko nopeasti parannuta taasen pelikuntoon.

Oikeastaan tällaiselle aktiiviliikkujalle on tehnyt hyvääkin vain olla. Ottaa kaikki ilo irti näistä ensipäivistä. Loppuraskaudessa tuli kyllä käveltyä monen monta kilometriä. Näin jälkeenpäin oikein naurattaa se kävelemisen määrä. Sillä kävelylläkö yritin saada synnytystä käyntiin. heh. Itse en enää usko mihinkään myytteihin sen suhteen, mikä synnytyksen käynnistäisi. Ei ainakaan minun kohdallani toiminut. Vauva tulee sitten kun on valmis, ilman siivoamista, saunaa, kävelyä tai tulista ruokaa. Mitä näitä nyt on kolmet ässä ja muut. :D Vauva oli masussa ensin koko rahan edestä parisen viikkoa yli aikaa ja sitten tuli kiireellä ihan parissa tunnissa.

Maidon nousun takia ruoka on maistunut minulle todella hyvin, tuntuu että koko ajan on nälkä ja jano. Annokseni taitavat nyt hetkellisesti muistuttaa urheilulukion aikana jääkiekkoilija- ja hiihtäjämiesten ruokavuoria. Annan kropalle nyt sen minkä se tarvitsee ja kuuntelen sen viestejä. Sairaalaan painoa jäi 10 kiloa ja loput lähtee sitten kun on sen aika. Nyt on vauvan tarpeet ja hyvä olo tärkeimmät asia. :)

Blogi tulee lähiaikoina olemaan varmaankin enemmän ajatuksen virtaa ja sellaista tekstiä, jonka voi tuottaa muutamassa minuutissa tässä sohvan nurkassa. Jos alkaisin panostamaan nyt kuviin ja syvällisiin ajatelmiin, niin siinä tapauksessa saisin varmaan haudata hetkeksi koko bloggaamisen. Vauvan kanssa oleminen tuntuu nyt kaikkein tärkeimmältä ja siksi bloggaamiseen en halua ”haaskata” liikaa aikaa. Mutta uskon, että tällaisille tosielämän arkiblogeillekin on lukijoita, kaikkien blogien ei tarvitse muuttua sliipatuiksi ja harkituiksi, vaikka itse kuinka haluaisikin pitää aiheita monipuolisina ja kuvia kauniina jne.. Elämässä mennään omien arvojen mukaan ja nyt ainakin hetken tällainen arkielämän bloggaaminen ja ajatuksen virtana tuotettu teksti tulee täällä blogissa lisääntymään. :) Uskoisin niin.

Saa myös antaa toiveita sen suhteen, mistä haluaisitte minun kirjoittavan. Onko jotain esimerkiksi raskauteen tai liikuntaan liittyvää, josta haluaisitte kuulla enemmän? Mielellään toki kirjoittelen sellaisia toivejuttujakin. :)

Iloista torstaita sulle, vaikka sää onkin harmaa.

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog