Kirjoitin hetki sitten Instagram-kuvan alle kuvatekstin: Puolitoista kuukautta jätettiin itkevää lasta päiväkotiin, ei ollut kuulkaa aina helppoa, vaikka ympärillä sanottiinkin kaiken aikaa: kyllä se siitä. Tänään hän juoksi nauraen päiväkodin portista sisään ja puki keltaista huomioliiviä ylleen pollea hymy kasvoillaan.

Tuntui hyvältä, älyttömän hyvältä.

Kyllä se siitä, moni asia elämässä, vaikkei joka hetki siltä tuntuisikaan. 💛

Ihmismielessä järki ja tunteet eivät aina kohtaa. Syntyy ristiaallokkoja, joiden pärskeessä saattaa olla hetken hämillään. Mikä tämä juttu on? Aikuisena ihmisenä olen pystynyt järjellä selittämään asian lapsen päivähoidon aloitukseen liittyvänä eroahdistuksena ja sillä olen selvinnyt. Mutta kuten aikaisemmin sanoin, ei se ihan niin helppoa ole. Kyllä olen pari kertaa ajanut takaisin kotiin itsekin itkien, kyyneleiden valuessa silmäkulmista.

Äidin ja lapsen ensimmäinen vuosi on täyttä symbioosia. Hoivaa, hoitoa, turvaa, läheisyyttä ja rakkautta. Päivähoito on ensimmäinen isompi murros, jossa paita ja peppu on irroitettava. Joillain se sujuu helpommin, toisilla tottuminen vie hetken pidempään. Nyt voin sanoa, että lapsen reaktio vaikuttaa jossain määrin myös minuun äitinä.

Olin jotenkin kuvitellut, että meidän reippaan ja jokseenkin vauhdikkaan lapsen vieminen päivähoitoon olisi aika piece of cake juttu. Olin kuvitellut, että pari aamua voi olla vähän surullisia, mutta siitä se sitten.

Ei se ihan niin kuitenkaan mennyt, tottuminen vei hieman pidempään. Ja edelleen tiedostan sen, että myöhemminkin niitä vaikeampia aamuja voi tulla, kun päiväkodin portilla itketään ja vuodatetaan kyyneleitä.

Mikä itseäni auttoi paljon? Luin kirjan, jossa psykologi avasi lapsen kehitystä. Etenkin yksi kappale, jossa kerrottiin eroahdistuksesta juuri päivähoidon aloituksen yhteydessä. Luonnollinen reaktio lapselta, se ilmenee jossain muodossa kaikkien lasten kohdalla. Tai ainakin useimpien. Jollain voimakkaammin, toisilla lievemmin.

Eroahdistus ei ole vakavaa tai mitään, mistä täytyisi päästä eroon. Me ihmiset vaan nyt eri tavoin ikävöimme meille tärkeitä ihmisiä. Niinä iltoina kun lapsi takertuu minuun, annan syliä ja juttelemme mukavia seuraavan päivän kuvioista.

Päivähoidossa oleminen on pienelle lapselle ennen kaikkea erotilanne. Hän pystyy nauttimaan päivähoidon tarjoamista tekemisistä ja kaverisuhteista vasta, kun tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi ilman vanhemman läsnäoloa. Turvan rakentaminen on mielestäni päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien yhteistyötä.

Meidän kohdalla sopeutuminen uuteen päiväkotiarkeen saattoi kestää siksikin hieman kauemmin, että lapsi on päiväkodissa vain kolme päivää viikossa ja nekin ovat hieman lyhennettyjä. Hän on siis päiväkodissa vähemmän kuin kotona. Viikonlopun tauko kestää perjantaista maanantaihin ja jälleen tiistaina tilanne on ollut uusi. Tutustuminen, tottuminen ja turvan rakentaminen on ymmärrettävästi vienyt hieman aikaa ja se on hyvä näin.

Lapsen reaktiot on otettava huomioon, niitä on koitettava ymmärtää. Olemme puhuneet kotona päivähoidosta, käyneet läpi siellä tapahtuvia mukavia asioita ja päivän rytmiä. Ensin leikitään pihalla, sitten mennään sisälle syömään lounasta, käydään potalla, vaihdetaan vaippa, mennään päiväunille, herätään, syödään välipala, leikitään ja taas mennään pihalle leikkimään. Sitten äiti tai isä tulee hakemaan. Olemme sanoittaneet asiaa lapselle ja puhuneet asiasta aina positiiviseen ja rohkaisevaan sävyyn.

Se hymy ja iloinen vilkutus päiväkodin portilla oli tämän viikon ehdoton kohokohta!

Iloista viikkoa!

-Hilla

Kuvien sadepuku saatu yhteistyön kautta Jollyroomilta. Petite Chérie Atelier haalari, Candy Green.

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog