Kyllä minuakin joskus harmittaa, enkä tänään sitä jaksa edes peitellä. Tänään vain on yksi sellaisista päivistä, kun on annettava lentää tuulettimeen kaikki mitä on tullakseen. Sitten helpottaa. Pitkään suunnitelmissa ollut tyttöjen viikonloppu peruuntui osaltani ja jouduin jäädä rannalle ruikuttamaan. Vatsatauti ja kuume eivät antaneet periksi parissa päivässä, joten mun oli tänään aamulla laitettava ystäville viestiä: en vain pysty lähteä mukaan, vaikka kuinka tekisi mieli! Pari surunaamaista hymiötä taisi olla viestin lopussa.
Tätä viikonloppua olimme suunnitelleet yhdessä jo yli kaksi kuukautta. Meitä kolmea bloggaajaa: Monnaa, Lauraa ja minua nimittäin pyydettiin vierailemaan Hotel Sveitsiin jokunen kuukausi sitten. Tuon jälkeen etsimme meidän kolmen teeperoikäisen äidin kalentereista yhden sellaisen viikonlopun, joka sopi kaikkien kalenteriin. Sellainen löytyi huhtikuulta 7.4. eli tänään. Laitoimme ison rastin helmikuussa tuon päivän kohdalle.
Ja kuinkas sitten kävikään, minuun iski vatsatauti toissapäivänä, jonka saimme aika suurella todennäköisyydellä tuliaisena päiväkodista (sillä Pikkuässä sairasti taudin viime viikonloppuna). Sisälläni ei ole pariin päivään pysynyt mikään ruoka ja kuumekin nousi 39 asteeseen, joten ei tässä olotilassa voinut muuta kuin myöntää tappio. En pääse reissuun mukaan.
Mitä tyttöjen reissussa olisi ollut ohjelmassa?
Olisin tänään päässyt tutustumaan Hotel Sveitsiin kokonaisuudessaan elämyspaketin kautta yhdessä Monnan ja Lauran kanssa. Tänään päivä olisi alkanut Sveitsin seikkailupuistossa seikkailuradalla, jonka jälkeen iltapäivällä olisimme päässeet treenaamaan personal trainer Juuli Nivalan tunnille liikuntakeskukseen. PT-tunnin jälkeen ohjelmassa olisi ollut kylpyläkäynti sekä Yvetten uusien kesän bikinimallien testailua. Päivä olisi huipentunut illalla yhteiseen laittautumiseen, illalliseen, illan viettoon ja lopulta makeisiin uniin Hotelli Sveitsin lakanoissa.
Sanomattakin selvää, että tänään olisi ollut tiedossa tosi kiva ja aktiivinen päivä, ihanaa ystäväseuraa ja pieni breikki kotiarjesta. Olenhan ollut puoltitoistavuotiaasta lapsestamme tähän mennessä erossa vain yhden ainoan yön. Tuleva yö olisi ollut toinen.
Mutta. Elämä on. Joskus se vain menee näin. Tämän tekstin kirjoittaminen helpotti mua jo siinä määrin, että tekee mieli nauraa näin huonoa tuuria! Jos muutaman kerran vuodessa sopii jotain näin kivaa ja spesiaalia, niin eiköhän sitä sitten iske vuosikausien mahtavin master-ripuli!
Sellaisia elämän makuisia ja (ja tekisi mieli kirjoittaa hajuisia) kuulumisia täältä! :D Onneksi elämä on ihmisen parasta aikaa! Ja onhan niitä ihmisillä suurempiakin ongelmia, tiedän tiedän.
Tiedän myös sen, että Monnalla ja Lauralla tulee olemaan super kiva päivä tänään kahdestaankin, heidän sometileitään kannattaa kurkkia päivän touhuja!
Minä otan lepoasennon kotisohvalla, yksinäni täällä kuitenkin olen. Daniel lähti Pikkuässän kanssa suunnitelmien mukaan minun vanhempieni luo Hollolaan ja juhlimaan isovanhempieni 60-vuotis hääpäivää sukulaisteni kanssa.
Minun kanssa täällä hiljainen koti ja kevätaurinko ikkunasta, onhan tämäkin ihan luksusta, kun oikein yrittää oivaltaa!
Iloista viikonloppua kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi!
-Hilla
ps. Tämän postauksen kuvat eivät liity viime päivien tapahtumiin! On ollut hieman eri look. ;)
Instagramissa @hillasblog
Facebookissa @hillasblog
Twitterissä @hillasblog