Kaupallinen yhteistyö Moomin by Arabia ja Hilla Stenlund -blogi.

Istuimme eräs sunnuntaiaamu rauhallisella aamiaisella. Samaisena aamuna olin saanut toivottaa miehelleni hyvän huomenen lisäksi hyvää syntymäpäivää. Daniel täytti 29-vuotta tuona sunnuntaina, kun istuimme kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä ja tuumailimme elämän menoa. Nyt olemme molemmat 29-vuotiaita ja viimeinen vuosi kaksikymppisenä rullaa eteenpäin. Välillämme heräsi mielenkiintoinen keskustelu tuona kyseisenä syntymäpäivän aamuna. Mitä, jos olisimme valinneet toisin?

Vuodet 20-vuotiaasta 30-vuotiaaksi ovat menneet niin nopeasti. Tuntuu kuin aika noiden kahden vuosikymmenen välillä olisi lähes silmänräpäys. Daniel lisäsi siihen pilke silmäkulmassa: mieti miten pelottavaa, jos tämä aika tuntuu menneen nopeasti, pian olemme jo 40-vuotiaita. Hetken keskustelun jälkeen keksimme aika pätevän syyn sille, miksi aika on tuntunut menneen niin vauhdilla.

Viimeisen 10 vuoden aikana elämässä on tapahtunut paljon. Nuoren aikuisen elämä on muutoksen keskellä kaiken aikaa. Tämä elämänvaihe on aikamoinen tulikoe monessakin mielessä. Parikymppisenä sitä vielä etsii omaa paikkaa elämässä, mutta yhtä aikaa tekee isoja päätöksiä oman tulevaisuuden suhteen, opintojen suhteen ja loppuelämän kumppanin suhteen.

Olemme viimeisten 10 vuoden aikana tehneet monta ratkaisua, jotka ainakin osaltaan vaikuttavat suuresti siihen, miltä nykyisyytemme ja tulevaisuutemme näyttää ja tuntuu tänään ja huomenna.

Ei siis ihme, että kymmenen viimeistä vuotta ovat olleet todella tapahtumarikkaita, isoja elämän käännekohtia monessakin mielessä.

Olemme molemmat valinneet opiskelupaikkamme, saattaneet opinnot päätökseen, aloittaneet molemmat ensimmäiset ”oikeat työt” ensimmäisissä työpaikoissa, vaihtaneet molemmat jo kertaalleen työpaikkoja. Olemme ostaneet ensimmäisen omistusasunnon Helsingin Oulunkylästä, myyneet sen parin vuoden jälkeen, ja sitten löysimme seuraavan kotimme Kirkkonummelta. Samaan aikaan olen kokenut raskauden ensimmäisestä lapsestamme, joka on syntynyt elämäämme ja täyttänyt sen suurella onnella. Olemme löytäneet toisemme ja menneet naimisiinkin.

Viimeisiin kymmeneen vuoteen on mahtunut todellisia elämän käännekohtia, jotka ovat samalla muovanneet minua ja miestäni ihmisinä, pariskuntana sekä vanhempina.

Mitä jos olisimme valinneet toisin?

Keskustelun aikana heitin ilmaan myös avoimen kysymyksen: millaista elämämme olisi, jos olisimmekin valinneet toisin? ”Kuka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään” kuuluu sanonta, mutta silti haluan jättää pienen tilan elämän valintojen pohdinnalle. Osa valinnoista tulee intuitiosta, osa ovat rationaalisia, osa etenee omalla painollaan. Osa elämän käännekohdista tapahtuu sattumina. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

Olisimme voineet esimerkiksi valita aivan toisenlaiset ammatit, kun lähdimme parikymppisinä opiskelemaan. On myös vaikea kuvitella tilannetta, jossa elämäämme ei olisikaan siunaantunut ihanaa lasta, vaan eläisimme vielä pariskuntana ilman lasta. Elämä voisi näyttää hyvinkin erilaiselta, miltä se parhaillaan näyttää.

Elämässä tehdään monia valintoja, eikä minusta ole ollenkaan väärin, että välillä noita valintoja pysähtyy jälkeenpäin tarkastelemaan. Jopa hieman kaipauksen tunne sisimmässään: voi kun saisi elää jonkun aikaisemman hetken vielä uudelleen. Tai hieman myös jossitellen, entäpä jos olisinkin valinnut aikaisemmin toisin. Toisaalta esimerkiksi lapsen saanti on asia, joka ei ole kaikille oma valinta ja siksi sellaisen asian läpikäyminen voi olla tässä elämänvaiheessa todella kipeä asia.

Nykyään puhutaan paljon siitä, että pitää elää hetkessä ja nauttia tästä päivästä. Toisaalta on myös rohkeaa käydä mennyttään ja kokemaansa läpi ja peilata omia valintojaan ja tapahtumia nykyhetkeen. Miten ne ovat itseään muovanneet ja kasvattaneet?

On myös selvää, ettei kaikki elämän valinnat ja sattumukset ole olleet hole in one:ja. Aina ei mene ensimmäisellä yrityksellä oikeaan osoitteeseen. Uusilla puttauksilla elämän kulloistakin suuntaa on mahdollista viedä myös uuteen, haluttuun suuntaan.

Olen oppinut rohkeutta kohdata muutoksia

Parikymppinen Hilla oli erilainen kuin ensi vuonna 30 vuotta täyttävä Hilla, vaikka paljon samaakin niissä kahdessa tyypissä on. Näiden viimeisen kymmenen vuoden aikana olen oppinut rohkeutta kohdata muutoksia, olen oppinut olemaan rennompi ja olen oppinut paremmin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Olen oppinut tekemään omasta elämästäni oman näköistäni ja se on ehkäpä suurin ja tärkein oivallus.

Samanlaisia elämän käännekohtia, kaipuuta menneeseen ja toivoa tulevasta kokevat myös Muumiperhe Alkuperää kunnioittaen -astiasarjassa, joka täydentyi tällä viikolla uudella isolla kulholla ja purkilla. Astiasarjan kuvitus pohjautuu Tove Janssonin haikeisiin teoksiin Muumipappa ja meri sekä Muumilaakson marraskuu. Sarjan uusien osien kauniissa kuvituksissa Muumit päästävät irti surusta ja kokevat toivon pilkahduksen.

Viime syksynä myyntiin tulleissa Arabian Alkuperää kunnioittaen -astiasarjan ensimmäisissä osissa Muumit olivat muuttaneet majakkasaarelle. Syksyisessä ja myrskyisässä saaristossa tunnelma on alakuloinen, ja Muumit käsittelevät suurta muutosta kukin tavallaan: Muumipeikko vetäytyy omiin oloihinsa, Muumimamma potee koti-ikävää ja Muumipappa yrittää ymmärtää luonnon voimia. Ainut henkilö, joka pysyy omana itsenään, on Pikku Myy. Hän ei välitä mystisestä ja alakuloisesta tunnelmasta saarella. Kaipuu ja haikea tunnelma kumpuavat todellisesta menetyksestä: Tove Jansson kirjoitti Muumilaakson marraskuun surressaan äitinsä poismenoa. Kirja jäi Tove Janssonin viimeiseksi Muumi-romaaniksi.

Tällä viikolla julkaistuissa astioissa tarina syvenee, kun surusta päästetään irti ja elämä jatkuu.

Alkuperää kunnioittaen II-tuotteet

Uuden keraamisen purkin (1,2 L) kuvituksessa Muumipeikko on vetäytynyt omiin oloihinsa majakkasaarella ja kiipeää majakan torniin sytyttämään lyhtyä. Kääntöpuolella Muumimamma herää horisontista nousevaan aurinkoon ja istuu hetken yksin.

Uuden kulhon (23 cm) kuvituksessa koti-ikävää potenut Muumimamma tuntee vihdoin toivon pilkahduksen. Hän astuu ulos ihailemaan auringossa välkehtivää merenpintaa, ja taivaalla suuntaa etsivä muuttolintujen parvi antaa lupauksen elämän jatkumisesta.

Minusta tämän Alkuperää kunnioittaen -sarjan harmaa värimaailma on ihanan rauhallinen ja siksi se nousee yhdeksi lemppareistani muumiastiastona. Sopii kauniisti myös syksyyn. Sarjaa on helppo yhdistellä kattauksissa, sisustuksessa, ja säilytyksessä ja meidän valkoisen Teema-astiaston jatkeeksi tämä sopii mainiosti. Jollain tavoin Muumi-sarja on edustanut minulle aina lämmintä kodikkuutta. Onhan se yksi iso muisto omasta lapsuudesta, kun aamupalalle valitsin monesta muumimukista juuri kulloiseenkin aamun sopivimman mukin.

Tässä välillä kiireisessä pikkulapsiarjessa on mun mielestä tärkeää, että näemme pientä extra-vaivaa vaikkapa juuri viikonlopun aamupalojen kattauksiin tai päivällisen esillepanoon. Kauneus on puoli ruokaa ja tunnelmaa. Nämä ruokailu- ja aamupalahetket ovat mahdollisuuksia jutella puolison kanssa ja tutkailla peruutuspeilistä vaikkapa niitä elämän käännekohtia: millaisilta meidän viimeiset 10 vuotta ovat näyttäneet. Kiitos Daniel kun jaoit ajatuksia kanssani tuona synttäripäivän aamuna.