Kävin eilen työpäivän jälkeen jouluostoksilla Helsingin keskustassa. Päiväkodin henkilökunnalle halusin löytää vielä jotain muistamista ja hoidettavana oli pari muutakin asiaa, joita sitten eilisen iltapäivän aikana kipittelin pitkin Helsingin katuja. Sain hoidettua ne mitä pitikin ja uskon, ettei minun tarvitse kaupoille tämän isommin enää suunnata.

Yhtä aikaa näin kaksi asiaa: sen kauniin jouluisen tunnelman, jouluvalot, ihanat näyteikkunat, joulukukat kauppojen tiskeillä ja paljon iloisia ihmisiä jouluostoksilla ja kahviloiden lämmössä istumassa. Samalla näin myös kiireen, väentungoksen, loputtoman pitkät jonot kassoille, pari epätyytymätöntä asiakasta avautumassa myyjille, lapset, jotka kuumissaan toppapuvuissa sanoivat kovaan ääneen vanhemmilleen, että meillä on jo nälkä, mennään jo ja lopulta oikaisivat maahan makaamaan.

Joulu, tuo juhla, johon latautuu niin paljon toiveita ja odotuksia.

Helsingin lumisia ja loskaisia katuja kävellessäni pohdiskelin olemista. Olemisen taitoa ja vaikeutta. Ja sitä, ettei vaatisi itseltään liikoja tässäkään asiassa. Että osaisi tehdä vain sen verran, mikä riittää ja nauttia loput ajasta. Tai skipata koko jouluostoshärdellin, jos ja kun siltä tuntuu.

Olenhan minäkin puhunut täällä blogissa jouluperinteistä ja listannut asioita, joita haluaisin vielä ennen joulua tehdä. Leiponut karpalo-kinuskikakkua joulupöytään ja sanonut, että joulu lähestyy.

Saattanut siis kuulostaa suorituskeskeiseltä. Että joulu pitäisi tekemällä tehdä ja että perinteet tekisivät joulun. Eihän se niinkään ole.

Ihan yhtä hyvin joulun voi viettää sohvalla loikoillen, ilman joulukuusta ja pitsaa syöden. Akkuja ladaten ja vapaista nauttien. Kirjoja lukien tai lasten kanssa ulkoillen. Tarjoilla joulupöydässä vain todellisia herkkuja ja jättää kaikki muu pois. Se on ihan yhtä jees.

Tai olla juhlimatta joulua ollenkaan ja tehdä ihan jotain muuta, kuten eräs ystäväpariskuntamme.

Minulle suurta iloa tuo puuhastelu, johon kuuluu juurikin leipominen, havukranssin nypertäminen, joulumenun suunnitteleminen tai lahjojen paketoiminen. Minä vain olen sellainen ja minulle sellaiset jutut on rentouttavaa tekemistä. Mutta ei se ole kaikkien juttu, ymmärrän sen oikein hyvin. Enkä minäkään enää sitten joulun lähellä jaksa liiemmin vouhottaa. Laitetaan hyvää ruokaa ja ollaan vaan.

Sen sijaan, että kiristelisit hampaita siellä pitkissä kassajonoissa tai taistelisit viimeisistä kylmäaltaan kinkuista Prismassa, jotta saat varmasti kaiken aatoksi valmiiksi – mitäpä jos yliviivaisitkin vaikka kolme asiaa sinun joulun to do -listalta ja päättäisitkin, että ne saa jäädä tekemättä. Tulee se joulu ilmankin.

Jos olit juuri aloittamassa keittiön kaappien siivousta tai pers pitkällä saunan lauteiden kuuraamista, niin jospa antaisit niiden olla ja keität sen sijaan kupin glögiä, istut penkille ja katselet hetken keittiön ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Olet vain. Ja olet edelleen. Niin kauan, että tylsistyt.

Se on sitä olemista, mitä minäkin aika ajoin harkoittelen tohotusgeenin omaavana.

Että ei nyt ainakaan stressiä otettaisi siitä, että kohta meillä on alkamassa joulun vapaat ja saamme hetken hengähtää.

Jotkut osaavat vain olla ja joillekin relaamisessa ei ole mitään vaikeaa, se on taito sekin! Niille kaikille, jotka meinasivat tänään laittaa kaasua kovemmalle jouluvalmistelujen suhteen, älkää suotta. Ainakaan ihan liikaa. :)

Siispä rauhallista joulua, ihan oikeesti, eikä vain siellä joulukorttien teksteissä. <3

-Hilla