Edellisen blogipostauksen jälkeen tähän blogini taustajärjestelmään oli tullut iso uusi päivitys ja blogin hallintapaneeli oli sitä myöten muuttunut uuteen uskoon. Näiden kuvien lisääminen tähän tekstiin kesti siitä syystä varmasti kaksi kertaa kauemmin kuin yleensä. Näin se uuden oppiminen vie aikaa, ja vanhaan, jonka hyvin hallitsee, olisi niin helppo jäädä kiinni ja jämähtää.
Tämä blogipohjan muutos on ihan varmasti hyvä ja tarpeellinen, uusi edellistä parempi. Mutta niin vain tuolta jostain syvältä sisimmästä nousi sellainen pieni muutosvastarinta: miksi tämän pitikin muuttua juuri nyt ja hommaan menee paljon enemmän aikaa. Hauskoja huomioita itsestään ja siitä, miten ihminen aika usein toimii tällaisissa tilanteissa.
Istun tässä juuri Danielin vanhempien olohuoneen sohvalla. Daniel on isänsä kanssa lenkillä ja fammo ulkoilemassa Pikkuässän kanssa. Minä pakkasin juuri meidän tavarat kasseihin ja lounaan jälkeen nostamme kytkintä ja lähdemme takaisin kotia kohti, Kirkkonummelle siis. Iltapäivällä on taas edessä kuuden tunnin ajomatka kohti etelää. Sen jaksaa istua, kun on näin mukava ja rento viikonloppu takana.
Tänne oli satanut alkuviikosta lunta ja eilen illalla tuli vielä lisää, joten saimme rakentaa eilen illalla lumiukon. Aamupäivällä kävimme myös Pietarsaaren keskustassa järjestetyillä Jul på Södermalm -joulumarkkinoilla ja tutustumassa joulumuseoon, jonne oli kerätty tavaroita ja tunnelmia siitä, miten joulua on vietetty vuosia sitten. Torilla oli käsitöitä, joulukuusia, -kransseja, leivonnaisia, joululimppuja, villavaatteita, nahkahanskoja ja vaikka mitä muuta. Meidän mukaan lähti tällä kertaa vain joulupullia ja ensi vuoden 2019 seinäkalenteri nuorelta suunnittelijalta.
Muuten olemme vain olleet, minä erityisen rauhassa, sillä itsenäisyyspäivän illalla oloni muuttui ikävän flunssaiseksi ja kurkku tuli kipeäksi. Ihan kuin tänä syksynä emme olisi sairastaneet jo riittävästi, mutta sellaista tämä nyt näyttää olevan. Ei auta. Mutta mikäs täällä flunssaisena, kun anoppini kantaa kuumaa juomaa tarjottimella, tuo villasukat jalkaan, laittaa ruokaa ja Pikkuässälle löytyy puuhaa. Ja marsu!
Täällä on marsu, jota Pikkuässän oli varsinkin kaksi ensimmäistä päivää pakko saada paijata aamulla heti herättyä ja illalla viimeisenä ennen nukkumaan menoa ja monta kertaa siinä välissä. Uhmaikäinen kun sanoo: Jag vill paija marsu!!! niin voitte kuvitella, mitä se silloin tarkoittaa. ;) Että paijattu on!
Nyt fammo huuteli jo ulkoa, että voisi kohta tulla laittamaan sisälle lounasta ja minä vuorostani lähden lapsen kanssa vielä hetkeksi pihalle. Kiva saada muutenkin raikasta ilmaa vielä ennen autoon istumista.
Pidemmittä kirjoituksitta, toivotan sinulle ihanaa sunnuntain jatkoa! Jouluun on enää (ja onneksi vielä) kaksi viikkoa. :)
-Hilla