Rento sunnuntai

Olemme vielä viettämässä viikonloppua täällä Hollolassa mun vanhemmilla. Eilen isovanhemmat ja perhettä oli täällä syömässä ja iltapäivällä menimme katsomaan Lahden urheilustadionille Salpausselän kisoja.

Tänään sunnuntain resepti on ollut varsin yksinkertainen.

Pitkät yöunet. Mentiin ajoissa nukkumaan ja Pikkuässäkin veteli sikeitä kahdeksaan asti aamulla.

Aamupala ja muumit telkkarista. Lököilyä yöpuvuissa sohvalla.

Aamupäivällä ulkoilua lapsen kanssa, kuten kuvista näkyy.

Oma tunnin hiihtolenkki. Keli oli nihkeä ja plussakelin lumi ei luistanut, mutta nautiskelin suksien ulkoiluttamisesta ja helmikuisesta talvesta.

Muman laittama maistuva lounas ja päiväkahvin kanssa laskiaispulla, kermavaahdolla ja hillolla.

Päiväunet siskonpedissä vierekkäin tuhisten. Villapeiton alta kuului nopeasti rohinaa.

Oleilua villasukat jalassa, ilman sen suurempia suunnitelmia.

Rentoa sunnuntain jatkoa sinullekin! <3 Rennot ja rauhalliset päivät tekee välillä niin hyvää.

-Hilla

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]