Viimeisin keskustelunaihe sosiaalisessa mediassa ja blogeissa on ollut somen aiheuttamat paineet. Keskustelu on saanut tuulta alleen SYLI ry:n #siivoasome -kampiksesta, joka kehottaa siivoamaan oman somefeedin sellaisesta sisällöstä, joka ei palvele omaa hyvää oloa tai jopa pahimmillaan heikentää mielenterveyttä. Syömishäiriöliitto kampanjoi asian takia juuri siksi, että some on omiaan luomaan paineita, jotka voivat olla osasyynä syömishäiriön puhkeamiseen tai toisaalta hidastaa syömishäiriöstä paranemista silloin, kun mieli on hauras.
Keskustelua on lähtenyt laajentamaan moni bloggaaja ja vaikuttaja, joista voisin mainita ainakin Homeavialauran ja Uusi kuun Emilian postaukset. Myös Aamukahvilla-blogin Henriikka puhui asiasta stooreissaan ja nosti esiin hyvän huomion: ratkaisu ei välttämättä ole se, että siivoa somefeedin kaikesta sellaisesta, joka ajoittain herättää negatiivisen tai ikävän tunteen itsessään. Enemminkin itseltään pitäisi kysyä: mikä tämä ikävä tunne on ja miksi tämä sisältö herätti tunteen minussa? Onko taustalla jokin kipupiste, itsensä vertaaminen muihin, kateellisuus vai ihan oikeasti se, että sisältö on itselleen epäsopivaa ja aidosti mieltä pahoittavaa.
Stoorissaan Henriikka nosti esimerkikseen minun liikuntasisällön, joka on nostattanut erilaisia tunteita hänessä. ”Kannustaisin miettimään paineiden syitä, enkä vain eliminoimaan tyyppejä silmistä. Esimerkiksi Hilla (@hillasblog) ketuttaa mua usein, kun se on niin IHANAN jaksava ja energinen koko ajan. ”Ihana vapaapäivä, kävin seitsemästi lenkillä.” Silti seuraan häntä, koska tajuan, että haluaisin itse olla yhtä tervehenkinen, ja hän inspiroi mua oikeesti tosi tosi paljon sen ekan huvittavan tunnereaktion laannuttua.
Kiitos Henriikalle tästä. Ymmärrän asian ja siksi päätin jatkaa aihetta. Tein pienimuotoisen kyselyn Instagramissa stooreissa, koska halusin saada lisää näkökulmaa seuraajiltani. Kysyin, että onko liikuntasisältö somessa triggeröinyt eli herättänyt sinussa joskus negatiivisia tunteita? Kysymykseen vastasi 1235 henkilöä, 43 % vastasi kyllä, 57 % vastasi ei. Tiesin, että moni on näin tuntenut ja tunteen tunnistanut, mutta silti vähän yllätyin tuosta määrästä. Kysyin jatkokysymyksen, että miksi negatiivinen tunne on herännyt. Sain yli sata vastausta ja yksityisviestiä, joista tässä muutamia:
Ymmärrettäviä syitä olivat esimerkiksi nämä:
”Kärsin koko raskauden pahasta pahoinvoinnista, enkä pystynyt liikkumaan. Silloin kaikkien muiden liikkumisen näkeminen tuntui todella pahalta, kun itse en päässyt.”
”Mieheni tekee reissutyötä, meidän perheellä ei ole vahvaa tukiverkkoa ja olen lasten kanssa usein yksin. Minulla vaan ei ole mahdollista harrastaa rakasta lajia tanssitunteja ja ehkä sen takia myös muiden iloiset liikuntahetket ärsyttää.”
”Olen kärsinyt syömishäiriöstä ja liikkunut liikaa joskus, siksi liikunta voi edelleen triggeröidä esiin niitä ikäviä tunteita.”
”Meillä vauva nukkuu huonosti ja valvottaa meitä vanhempia. En pysty liikkua, koska en saa edes nukkua riittävästi ja olen väsynyt. Kyllä niissä synkissä ja väsyneissä olotiloissa muiden liikkuminen somessa on vaan jotenkin itsestä tekopirteää, vaikka oikeesti tiedän, ettei niin ole.”
”En kestä seurata ”fitness-tilejä”, joissa liikunta kulminoituu pepun pyöristymiseen, laihduttamiseen ja ulkonäköön. Ne tilit todella herättää negatiivisia tunteita. Mutta esimerkiksi sinun juoksulenkit metsäpoluilla ja liikunnan ilo, niitä RAKASTAN!”
Toisenlaisia syitä edustaa seuraavat kommentit:
”Huomaan välillä ajattelevani, että tuonkin ihmisen elämä on niin täydellistä ja omani ei ole, kun pahimmillaan ryven menemään. Sinulla on ihana koti, ihana mies, ihanat lapset, ihana instatili, ihana blogi, usein siisti koti, olet koulutettu ja vielä JAKSAT LIIKKUAKIN JA INSPIROIDA MUITA! Mutta sitten muistan taas palauttaa itseni maan tasalle ja ymmärtämään kokonaisuuden sekä omat hyvät asiat elämässä.”
”Kyllä se negatiivinen olo syntyy vertaamisesta. Huomaan vertaavani itseäni monesti muihin. Eikä se ole vain some, vaan muutenkin. Tuolla on tota, minulla ei. Tuo jaksaa liikkua, minä en. Syntyy negatiivisia ajatuksia, jotka tunnistan.”
”Täällä käsi ylhäällä: kateellisuus ja oma saamattomuus on ne, jotka nostavat päätään niissä hetkissä. Kun itse makaan työpäivän jälkeen sohvalla, avaan somen ja muut liikkuu, silloin ketuttaa! Ei se ole somen syy, vaan minun.”
”Haluaisin järjestää liikkumiselle ja terveellisille elämäntavoille elämässäni enemmän aikaa, mutta todellisuudessa en tee asioita sen eteen. Ja kyllä se välillä harmittaa. Liikunta ei ole itselle elämäntapa, vaan pakkopulla.”
”Itsellä ei ole motivaatiota ja aikaa liikkua. Kateus iskee.”
”Harmistun, kun en itse priorisoi liikunnalle aikaa, vaikka sisimmässäni niin haluaisin.”
”Sisältö ei ärsytä, vaan omat tekosyyt, joita keksin liikkumattomuuteen.”
”Ajattelen, että liikut koko ajan ja tosi paljon, sellaisia määriä, joihin en itse pystyisi.”
Kun liikunta on PARASTA tai PAHINTA
Samankaltaisia viestejä tuli siis monenlaisia, mutta tässä oli niistä muutama esimerkki. Näiden lisäksi tuli vielä tosi paljon viestejä, että liikuntasisältö ja reipas inspirointi on parasta, rakastan sitä, enemmän, lisää tai useammin.
Hmmm ja vielä toinen hmmm. Ehkä vielä kolmaskin hmm…..
Pohdin eilen illalla tämän tekstin aloittamista, että mistä edes lähden kokoamaan ajatuksiani, koska olin saanut kommentteja molemmista äärilaidoista. Kun liikunta on PARASTA tai PAHINTA.
En lähde perkaamaan jokaista syytä, seurausta tai tunnetta. Tai muistuttelemaan siitä, että esimerkiksi koko viime kesän olin raskaana ja ainoa sopiva liikuntamuoto monta viikkoa oli rauhallinen kävely. Tai että en ole vauvan syntymän jälkeen tehnyt yhtään yli tunnin treeniä ja suurin osa liikuntasuorituksistani on alkanut kotioveltani. Tai että joululomalla liikuin enemmän, koska silloin lastenhoidossa auttoi monta päivää isovanhemmat ja sisaruksemme. Tai että olen vauvan kanssa ollut joinain aamuina todella väsynyt, mutta kevyt ulkoilu ja vaunulenkki on antanut minulle silloin hyvää mieltä. Eikä minun pidä tässä kohdin muistuttaa siitäkään, että sohvalla makaaminen on sekin tärkeää ja teen sitä itsekin.
Tässä kohtaa minun pitää puhua ilmiöstä, siitä ilmiöstä, miksi liikunta tai ylipäätään mikään sisältö sosiaalisessa mediassa aiheuttaa huonommuutta, vertailua tai kateutta.
Mitkä asiat ovat sinulle tärkeimpiä?
Esimerkiksi Homevialaura jakaa blogissaan kodin järjestelyvinkkejä ja Anne Melender pitää siivous-corneria, jossa esittelee kodin siivousvinkkejä. En silti koskaan ole ajatellut ottaa heistä paineita ja huonommuuden tunnetta, vaan päin vastoin olen antanut aploodeja, kun joku jakaa blogissaan _ilmaiseksi_ niin hyviä vinkkejä ja uusia ideoita – inspiroi minua. Siitä huolimatta oma siivouskaappini ja sen roinat kaatuu päälleni, kun avaan oven ja suihkun kaakeleiden välit ovat liasta kellertävät. Kysymys on siitä, mihin MINÄ haluan vuorokauden 24 tuntia käyttää ja kuluttaa sekä siitä, mitkä asiat ovat itselleni tärkeimpiä.
Lauraa lainatakseni: ”Se, jolla on siisti koti, ei välttämättä lähde koskaan lenkille. Se, joka lenkkeilee, ei kenties ole tarttunut vuosiin kirjaan. Se, joka lukee, voi lämmittää joka ilta valmisruokaa. Ja niin edelleen.”
Koen myös, että itse bloggaan ja toimin sisällöntuottajana jokseenkin hankalalla maaperällä. Yhtä aikaa perhe-elämästä toivotaan puhuttavan positiivisesti ja nostettavan sen hyviä puolia esiin, mutta yhtä aikaa pitäisi olla irvokkaan rehellinen ja aito – tuoda kaikkia puolia esiin. Tiedättekö mitä, se palapeli on hirvittävän vaikea, ellei jopa mahdoton toteuttaa.
Jos sanoo ääneen, että nukuimmepa hyvin viime yönä, pitäisi yhtä aikaa muistuttaa, että on meillä ollut huonojakin öitä vauvan kanssa. Tai kun kahden lapsen äiti lähtee liikkumaan, pitäisi muistuttaa, ettei lähteminen aina niin helppoa ole – jos siis ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Loppu viimein sellainen sisällöntuottaminen on latteaa, vaikka sisimmässäni ajattelenkin asioiden monia puolia ja heitä, joilla asiat ovat mutkikkaampia.
Voimat vievä vertaileminen kannattaa lopettaa
Minun sisällöntuottamisen punainen lanka on positiivisen realistinen puhe perhe-elämästä ja asioista ylipäätään, toivon voivani inspiroida naisia kokonaisvaltaiseen hyvään oloon ja mieleen, kannustaa äitejä ottamaan tai järjestämään aikaa liikunnalle tai johonkin muuhun omaan ja itselleen tärkeään, vaikka kuoroharjoituksiin (jos niin haluaa). Näiden lisäksi myös kotoilu ja sen monet muodot on itselleni tärkeää tässä elämänvaiheessa ja ne kanavissani näkyvät. Pyrin aitouteen, mutta tykkään myös kuvittaa sanomaani kauniilla kuvilla. Se tuo itselleni tarvittavaa tasapainoa pyykkivuorten, kakkavaippojen, eteisen hiekkavuorien ja ruokapöydän alusen pyyhkimisen rinnalle niissä kotikalsareissa.
Päässäni risteilee monia loppukaneetteja, joihin voisin päättää tämän tekstin. Olisi monta hyvää. Yksi asia nousee silti ylitse muiden: vertaaminen ja vertaileminen. Itsensä, oman tekemisensä ja olemisensa vertaaminen muihin silloin, kun se lietsoo itsessä huonoa oloa – siitä kannattaa pyrkiä tietoisesti eroon.
Tammikuussa hyvinvoinnin ja terveyden teemat nousevat esiin ja ihmiset viettää esimerkiksi tipattomia tammikuita. Niiden keskellä valitsen omaksi sanomaksi sen, että itsensä vertaaminen muihin kannattaa lopettaa jo ennen kuin ehtii edes aloittaa. Vertaamisen voi korvata vaikka positiivisesta psykologiasta tunnetulla metodilla kiitollisuuspäiväkirjalla ja oman elämän pienten hyvien asioiden huomioimisella. Ihan jokaisen elämässä on pieniä hyviä asioita ja kun vertaamisen sijaan alkaa tietoisesti huomioida niitä, voin luvata hyviä muutoksia tapahtuvan ajattelussa ja tunneaallokossa.
Jatkossakin aion jatkaa sisällöntuottamista omalla tyylilläni, johon myös liikunta kuuluu osana. Sen lisäksi pidän mielessäni ahdistuksesta-inspiroitumiseksi-dilemman ja miten voin siihen omalla viestinnällä, sanavalinnoilla ja toiminnallani joissain tilanteissa vaikuttaa. Tämäkin aihe synnytti uusia ideoita, joista voin myöhemmin blogissa kirjoittaa.
Vertailemisesta vapaata viikon jatkoa ja vuoden alkua Sinulle toivotan! <3
-Hilla
Instagramissa @hillasblog.