Sain Instagramin inboksiin seuraajaltani kysymyksen, että onko minun tarvinnut käsitellä sellaista ajatusta, että kun otan lapset vaunuihin lenkille mukaan, niin se olisi heiltä pois. Että olisimme äitinä tai isinä itsekkäitä kun istutamme lapset vaunuihin ja itse juoksemme tai kävelemme lenkkiä. Tuntuuko minusta siltä, että syrjäytän lapsen tarpeet, kun teen aikuisena sitä, mikä itseäni sillä hetkellä enemmän kiinnostaa?
Kysyjä ei syyllistänyt minua, vaan enemmänkin kertoi potevansa itse asiasta huonoa omaatuntoa. Että lapsen paikka ei olisi siellä vanhemman mukana lenkillä, vaan lapsen pitäisi saada tehdä lapsen asioita. Hän koki syrjäyttävänsä vaunulenkillä jollain tapaa lapsen tarpeet.
Ei syy kantaa huonoa omaatuntoa
Vastasin kysyjälle henkilökohtaisesti inboksin puolella, ja kerroin jatkavani aihetta vielä blogiteksillä. En siksi, että selittelisin sitä, miksi vaunulenkkejä teemme, vaan haluaisin ainakin yrittää poistaa yhden aiheen, josta äidit tai vanhemmat voivat huonoa omaatuntoa harteillaan kantaa.
Äidit ja isät kokee jo riittävästi ristipaineita monesta asiasta, siksi haluan tällä tekstillä antaa omalta osaltani julkisen hyväksynnän sille, että on ihan ok ja lasten sekä vanhempien hyvinvoinnin kannalta jees, että lapset välillä istuu vaunuissa lenkin ajan. Se ei ole heiltä pois. Vaunulenkit eivät syrjäytä heidän tarpeitaan.
Meidän lapset ovat istuneet vaunulenkeillä satoja kilometrejä. Isompi varmaan jo muutaman tuhannen minun ja Danielin kanssa näiden kuluneiden vuosien aikana. Tämä on varmasti osin myös tottumiskysymys, he ovat vauvasta asti molemmat sitä tehneet ja se on ihan luonnollinen osa arkea heille.
Istuttamista vai kyydissä istumista?
Istuminen maisemia katsellen ja yhdessä jutellen vai istuttaminen paikallaan vaunuissa? Kysyjä käytti sanaa istuttaminen. Istuttamisella on mielestäni negatiivinen kaiku. Sen sijaan kyydissä istumisella ei ollenkaan. Miten siis asioista vanhempina ajattelemme? Meidän lapset ihan aidosti tykkäävät istua vaunujen kyydissä, 11 kuukautinen istuu välillä ihan etukenossa nenä pystyssä, kun haluaa nähdä vielä vähän enemmän. He katselevat ympärilleen, tarkkailevat mitä tapahtuu, samalla jutellaan yhdessä tai ollaan vain hiljaa.
Kysyin meidän 3-vuotiaalta Pikkuässältä: Miltä sinusta tuntuu istua vaunulenkeillä vaunuissa? Hän vastasi: ”Se on kivaa.” Kysyin miksi se on kivaa? Hän vastasi: ”Koska saa olla äitin ja iskän kanssa.” Ajattelen itse niin, että he ovat silloin vaunulenkillä turvallisen aikuisen seurassa ja tykkäävät siitä. He eivät itse aktiivisesti tee mitään lenkin aikana, mutta välillä on ihan hyvä lapsenkin vain olla.
Vaunuhetki on lapsen ”mindfulnessia”. Joskus on hyvä vain olla paikallaan.
Välillä jopa ajattelen, että nyt otan lapset vaunuihin, jotta he pääsevät hetkeksi ”lepäämään”. Meidän molemmat lapset on luonnostaan tosi aktiivisia, liikkuvat ja leikkivät aamusta iltaan (kuten lapsen kuuluukin), mutta välillä siitä puuhaamisesta, tekemisestä ja liikkumisesta on hyvä ottaa tunniksi taukoa ja istua sen aikaa vaunuissa vaihtuvia maisemia ihmetellen.
Sen vaunuhetken voi ajatella myös lapsen ”mindfulness” hetkenä. Heidän ei tarvitse liikkua, he saavat vain olla. Meidän lapset ovat tätä viikottain vauvasta asti tehneet ja se on osa heidän ”normaalia”.
Lapset saavat vaunulenkeillä myös liikunnallista mallia, mikä ei sekään haitaksi ole. Kauppaan voidaan hyötyliikkua kävellen. Dagismatka voidaan taittaa hölkäten. Juna-asemalle kävellään vaunujen kanssa. Näiden matkojen lisäksi vanhemmat lenkkeilee ja lapset pääsevät lenkeille mukaan. He näkevät, että liikunta voi tapahtua arjen seassa.
Yhteiset liikuntahetket tuo joustoa arkeen
Ajattelen itse myös niin, että lasten kanssa tehdyt yhteiset vaunulenkit juosten tai kävellen tuovat loppujen lopuksi enemmän joustoa aikatauluihin. Toisin sanoen: saamme olla enemmän yhdessä. Meillä on esimerkiksi perjantaisin sellainen ”tapa”, että lähdemme heti Danielin työpäivän jälkeen koko perhe klo 16:00 lenkille. Olemme ehkä 45 minuuttia, sen jälkeen käymme suihkussa, syömme hyvää ruokaa ja loppuillan loikoilemme koko perhe sohvalla ja vietämme fredagsmysiä eli perjantainautiskelua, johon meillä ei ole suomenkielessä noin hyvää sanaa kuin ruotsinkielen fredagsmys. Se, että lapset istuvat vaunuissa 45 minuuttia, tuo koko perheelle illaksi enemmän yhteistä aikaa kuin jos vuorotellen kävisimme yksin lenkillä. Sama logiikka pätee kaikkeen arjen aikatauluttamiseen, jos liikuntoja voi tehdä lasten kanssa.
Jos istuttaa vauvaa joka päivä vaunuissa niin hidastuuko sen kävelemisen oppimisen taito tai jokin motorinen kehitys? Niin ei tapahdu. Meidän 3-vuotias Pikkuässä on istunut vauvana usein vaunuissa ja kehittyi ihan kuten muutkin lapset. Nyt kuopuksemme 11 kk ehtii kyllä toheltaa ja harjoittaa monenlaista motoriikkaa päivän mittaan, vaikka istuisi päivällä jopa kaksi kertaa vaunuissa, ensin mun kanssa aamupäivällä ja illalla vielä Danielin. Toki harvemmin kahta lenkkiä päivässä, mutta on sellaisia päiviä joskus, aikataulusyistä. Joskus lenkki ajoittuu päiväuniaikaan ja vaunuissa meidän lapset ovat aina nukkuneet parhaiten.
Vanhempien hyvinvointi heijastuu lapsiin
Koen myös, että vanhempien hyvinvointi heijastuu lasten hyvinvointiin. Jos kaivattua liikuntaa saa mahtumaan päiviin vaunulenkkien muodossa ja se tuottaa hyvinvointia äidille tai isälle, niin kyllä sen vaikutus siirtyy myös lapseen. Onnelliset vanhemmat, onnelliset lapset. Daniel treenaa lähes päivittäin ja äitinä olen tosi iloinen, että lapset voivat olla välillä hänen seurassaan mukana ja itse voin tehdä sillä aikaa jotain muuta.
Varmasti on lapsia, jotka eivät ollenkaan viihdy vaunuissa. Senkin ymmärrän hyvin. On lapsia, jotka haluavat vaunuista heti pois tai tulevat itkuisiksi, kun heidät vaunuihin laitetaan. Silloin on ajateltava tietenkin lasta, eikä ketään tule väkisin vaunuissa pitää. Mutta pieni mahdollisuus voi olla siihenkin, että taitoa voi oppia ja harjoittaa. <3
Vaunulenkeillä on paljon katseltavaa
Nyt kesällä varsinkin teiden varsilla on paljon katseltavaa. Voi laskea autoja ja ihmetellä niiden värejä. Voi bongata kukkia, perhosia, eläimiä tai erimuotoisia pilviä taivaalta. Voi seurata muita ihmisiä. Voi jutella, laulaa, olla hiljaa, pitää pehmolelua sylissä tai käydä läpi päivän kuulumisia. Voi ottaa eväät mukaan ja syödä ne lenkin varrella.
Tuntuuko minusta, että olen itsekäs ja syrjäytän lapsen tarpeet, kun käyn heidän kanssaan vaunulenkeillä? Ei tunnu ja toivoisin, ettei muidenkaan vanhempien tarvitsisi kantaa harteillaan tuollaisia ajatuksia tai paineita. Vaunulenkit ovat yhteistä aikaa turvallisen vanhemman seurassa. <3
-Hilla
Instagramissa @hillasblog
Siis tuntui todella hassulta lukea tätä blogitekstiä. On harmillista, että jos jonkun täytyy kokea huonommuutta, jos lapset ”lenkkeilee” rattaissa mukana. Itsellä ei ikinä olisi tullut tämä mieleen. Toisaalta tästä huomaa myös sen miten paljon nykyään luodaan paineita vanhemmuutta kohtaan.
Näin se vähän on. Itsekin ajattelen, että osittain tällaisista ajatuksista käy ilmi, miten monin säännöin ja neuvoin ja ohjein höystettyä vanhemmuus nykyään on. Ja jos yrittää kaikkien ohejeiden ristitulessa pomppia, niin vaikeaksi menee. Paras kun löytää sen oman polun ja kulkee sitä ihan kaikessa rauhassa, luottaen omiin valintoihin ja vanhemmuuteen. :)
Hyvä postaus aiheesta. Mulla pääsi ääneen ”mitä??” Kun luin igstä sun tarinaa. Että tällaisestakinko voi ottaa paineita. Meidän 5v on istunut myös varmasti tuhansia kilometrejä rattaissa meidän mukana lenkillä, nyttemmin kulkee pyörällä mukana, ja me kaikki nautitaan siitä yhteisestä ajasta. Ja tämä 2kk ikäinen tulokas tuskin tulee pääsemään yhtään vähemmällä 😁 mä välillä jaksan ihmetellä kanssaihmisiä, miksi niin monesta ja ihmeellisestä asiasta koetaan stressiä lapsien kanssa. Jokainen tekee juuri niin kuin omalle perheelle parhaiten sopii ja suotta miettiä mitä muut ajattelee.😊
Just näin! :) Jokainen tekee niin kuin omalle perheelleen sopii, eikä muiden ajatuksia tosiaan kannata liikaa pohtia. Harvemmin muut edes ajattelee, koska ei muita suoraan sanoen niin kiinnosta. Enemmän se on ajatus omassa päässä. Onnea teidän 2 kk tulokkaalle, jolla on vauhdikkaat kärrylenkit ja kilometrit vielä edessäpäin. Hehe! Aurinkoista kesää teidän perheelle! <3
Ai että miten hyvä postaus! Enpä ole tullut edes ajatelleeksi, että lenkki lapsen kanssa voisi olla istuttamista, mutta tokihan se voi siltä tuntua ja mahdollisesti jollekin näyttääkin vielä. Mä olen itse ollut äidin mukana omasta mielestäni aina, ensin vaunuissa ja sittemmin pyörällä jne. En koe itse istuttavani lasta, me jutellaan yleensä koko matka, itse kun tuppaan tuon lenkin kävelemään minkä hänen kanssaan mene.
En ollut tosiaan miettinyt että syyllistäisin itseäni siitä että vietän lapsen kanssa aikaa jutellen samalla kun itse saan liikuntaa. Käynhän mä kuntosalillakin, lapsi on isänsä kanssa. Kuten kirjoititkin, se oma hyvä olo heijastuu lapsiin saakka. Äitinä jaksan koska liikun.
Moikka Satu! Aika moni kommentoi ihan samalla tavalla Instan puolella, että eivät olleet tulleet asiaa edes näin ajatelleetksi ja sitten toinen puoli taas ajatteli sen istuttamisena. Eniten on varmasti kysymys siinä kohtaa vanhemman ajatusmaailmasta, että miten sen asian kokee ja miten on esimerkiksi itse laspuudessa kasvanut/kokenut liikuntahetkiä omien vanhempien kanssa. Ihana, että liikutte yhdessä ja se on juurikin niin, että äitinä ja vanhempana jaksaa, kun saa tehdä niitä itselleen mieleisiä asioita myös ja aika monille liikunta on yksi niistä. :) Mukavaa kesän jatkoa teille! <3
Mulla on 7 lasta. Oon juossut aina raskauksien loppua lukuun ottamatta. Alkuun otettiin lapsi/lapset aina mukaan. Yleensä nukkuivat tai viihtyivät hyvin. Jos olivat itkuisia sitten tarpeen mukaan keskeytettiin lenkki. Nykyäänkin lapset pyytää välillä mukaan ja tulevat pyörällä. Useimmiten menrn yksin kun ovat jo sen ikäisiä että pärjäävät tai ovat jomman kumman vanhemman kanssa. Liikkuminen on ja on ollut aina henkireikä. Mun lapset ei ole siitä traumatisoituneet. En tajua tätä nykyajan vanhempien syyllistämistä ja paineistamista. Teidän liikkuva arki näyttää onnelliselta ja lapset vaikuttaa tyytyväisiltä.
Sinulla on kokemusta ja näkökulmaa lasten kanssa liikkumisesta ja muutenkin perheen pyörittämisestä! Erittäin hyviä ja rohkaisevia ajatuksia kaikille. Minä niin ymmärrän, että ne liikuntahetket on niitä henkireikiä, joilla saa tankattua energiaa ja sillä taas jaksaa seitsemän lapsen perheenäitinä. :) Tähän hommaan ei tosiaan tarvita yhtään lisää syllistämistä tai paineita, eikä sellaisia tarvitse kenenkään enempää kontolleen ottaa! Aurinkoista kesän jatkoa teidän perheelle! :)
Meilläkin lapsi mukana lenkeillä. Hän ei tosin viihdy kyydissä kuin max 30min kerrallaan. Näin ollen meidän lenkkeihin kuuluu aina pysähdys leikkipuistoon tai muualle leikkimään. Meillä onkin käytössä loru: äidin lenkki sitten pojan leikki. Tällaiselle mamma-treenaajalle tämä sopii hyvin.
Toisaalta jos lapsi joutuisi päivän aikana istumaan esim autossa paljon niin voisin myös tuntea huonoa omatuntoa, jos hänet tämän lisäksi laittaisin istumaan rattaisiin oman lenkkini ajaksi.
Heippa Eeva! Teillähän on hauska loru käytössä. Kuulostaa hyvältä ja kiva, että olette löytäneet teille sopivan tavan, että pääsette yhdessä liikkumaan. :) Mukavaa kesää teille! <3
Meillä molemmat (nyt 7 ja 12 vuotta) ovat olleet vaunu-nukkujia, liikkuvissa tai paikallaan. Olemme lenkkeilleet valtavan määrän kilometrejä heidän kanssaan. Rattaiden lisäksi pyörän kärryllä, suksilla. Joskus mentiin puistoon ja joskus ei. Kaikki liikuntataidot opittu varhain ja ovat pieniä kilpaurheiljoita. Edelleen liikumme perheenä, rullilla, pyörillä, suksilla, jaloin ja joskus kaikki samalla, joskus joku eri välineellä kuin muut. En ikinä ole ajatellut ystävieni kanssa että syyllistyisimme johonkin vääryyteen tai kokoisiin huonoa omaa tuntoa aiheesta. Olen muutenkin ihmetellyt nykytrendiä siitä, että stressataan kauheasti vanhemmuudesta, joka osa-alueella.
Paljon olette lasten kanssa tehneet, liikkuneet ja puuhanneet yhdessä ja uskon, että siitä on vain ollut iloa ja hyötyä lasten kasvuun liikunnalliseen elämäntapaan, missä liikunta on luonnollinen osa arkea. Minäkin toivon, että jokainen vanhempi uskaltaisi tehdä niin kuin hyvältä itselleen ja omalle perheelleen tuntuu ja jättää muiden ajatuksen (joita harvoin edes on) miettimättä. <3 Mukavaa kesää teidän perheelle! :)
I h a n a postaus! Kiitos tästä. Minä olen juurikin se henkilö joka on kokenut huonoa omaatuntoa ”istuttamisesta” edes tajuamatta sitä sen kummemmin… aina vain välttänyt päiväuniaikojen ulkopuolista kärryttelyä koska olen ajatellut sen olevan lapselle tylsää tms. Silmäni avautuivat tämän postauksen/ ig stoorien kautta ja aloitin heti uuden rutiinin lapsen kanssa. Päiväkodin jälkeen lähdetään heti reippaalle juoksulenkille rattaiden kanssa ja vasta sen päätteeksi puistoon eli molemmille jotain :) lapsikin on oikeasti nauttinut kun saa hektisen päiväkotipäivän päätteeksi istahtaa kyytiin kannustamaan äitiä vetämään vetoja!