Kaupallinen yhteistyö Terveystalo.

Purentakisko on ollut käytössäni noin kaksi kuukautta ja tänään kirjoitan siitä, millaisia kokemuksia minulla on purentakiskon käytöstä. Kirjoitin aiemmassa purentakiskoon liittyvässä tekstissä Purentakisko suojaa hampaita narskuttelun aiheuttamilta kulumilta enemmän purentakiskon hyödyistä ja millaista apua siitä voi käyttäjälleen olla. Siitä voit lukea tuolta aikaisemmasta Terveystalon kanssa tekemästäni yhteistyöpostauksesta.

Purentakisko rentouttaa purentalihaksia, laukaisee jännitystä ja suojaa hampaita kulumiselta. Minulle ensisijainen syy purentakiskon teettämiselle ja hankkimiselle oli hampaiden suojaaminen.

Vuosittaisessa hammastarkastuksessa hammaslääkärini huomasi hampaiden purupinnoilla kulumaa. Kulumat viittasivat siihen, että narskuttelen ja puren hampaitani yhteen yöaikaan. Narskuttelulla eli bruksismilla tarkoitetaan tahdosta riippumatonta hampaiden puremista ja hankaamista yhteen. Narskuttelua tapahtuu tyypillisimmin öisin, mutta stressi tai kova keskittyminen voivat aiheuttaa myös päiväsaikaan tapahtuvaa narskuttelua. Narskuttelu on hyvin yleinen vaiva ja purentakisko on tehokas hoitomuoto narskuttelulle.

Olen ollut tietoinen narskuttelusta, mutta hampaiden kulumat silti yllättivät! En halua yöllisen narskuttelun kuluttavan kallisarvoista hammaskalustoa, joten päätin lähteä teettämään purentakiskoa. Purentakiskon teettäminen onnistui sujuvasti ja tässä tekstissä kerron kokemuksia purentakiskon käytöstä.

Miltä purentakiskon käyttö on tuntunut?

Edellisessä tekstissä sanoin parin viikon kokemuksella, että olin tottunut purentakiskon käyttöön hyvin. Nyt kahden kuukauden kokemuksella voin jo sanoa, että olen tottunut purentakiskoon täysin. Laitan sen illalla suuhuni, uni tulee hyvin (kuten ennenkin) ja siitä on tullut minulle iltaisin jo rutiini. Parina iltana olen mennyt sänkyyn ilman purentakiskoa, mutta tajunnut jossain vaiheessa, että hei, jotain puuttuu!

Kun esittelin purentakiskoa aiemmin Instagramin story-osiossa, sain useammaltakin seuraajalta samankaltaisen viestin: miten ikinä tuollaisen kojeen kanssa pystyisi öitään nukkua? Tämän pienen otannan ja havaintojen perusteella purentakiskon teettämisessä ja käytössä mietityttää eniten sen kanssa nukkuminen. Onnistuuko se?

Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että nukahtamisen tai nukkumisen suhteen ei ole ollut mitään ongelmaa. Nukahtaminen ja nukkuminen sujuu ihan kuten ennenkin, purentakisko on kevyttä akryylimuovia ja muutaman käyttökerran jälkeen suu tottuu siihen. Purentakiskoon tottuminen sujui nopeasti, vaikka etukäteen itsekin sitä hieman epäilin. Jos purentakiskoon tottuminen mietityttää, ei sitä ainakaan siitä syystä kannatta jättää hankkimatta.

Kokemuksia purentakiskon käytöstä

Purentakiskoon tottuminen ja sen käyttäminen ovat olleet minulle helppoa, ja sen lisäksi olen saanut purentakiskosta sellaisia hyötyjä, että olen niitä itsekin hiukan yllättyneenä ihmetellyt. Hammaslääkärini listasi vastaanotolla hyötyjä, joihin lukeutui muun muassa leukaperien ja leukanivelten rentoutuminen sekä levollisemmat yöunet. Ajattelin, että hampaiden suojaaminen on minulle tärkeintä, mutta jos sen lisäksi tulee muita bonuksia, niin ihan kiva!

Nyt parin kuukauden käytön jälkeen voin laittaa rasteja ruutuun näiden hammaslääkärin mainitsemien mahdollisten hyötyjen kohdalla. Leukaperien rentoutuminen kyllä, levollisemmat yöunet kyllä, hampaat pysyvät suojassa narskuttelun kulutukselta, kyllä. Jopa purutuntuma voi vähän muuttua purentakiskon käyttöönoton jälkeen, kun leuka rentoutuu ja alaleuka ”siirtyy” luonnolliseen sijaintiinsa, tämäkin kyllä!

Purentakisko hampaiden välissä jättää leuat ja leukanivelet hieman avonaisemmaksi, (toisin sanoen, hampaita on mahdoton purra täysin yhteen nukkuessaan) mikä tekee sen, että suun alue on rennompi yöaikaan ja saa palautua. Kun suun alueen lihakset eivät pure voimakkaasti yhteen, on niiden mahdollista palautua rennoiksi unen aikana.

Palautumista tarvitsee kaikki lihakset, ihan yhtä lailla myös purentalihakset. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että leuan rentoutumiseen meni noin kaksi viikkoa. Sen jälkeen huomasin, että ajoittainen leuan naksuminen myös loppui ja leuka tuntuu rennommalta.

Purentakisko ei välttämättä täysin poista yöllistä narskuttelua tai hampaiden yhteen puremista, mutta muovinen kisko on nyt suojaamassa hampaita narskuttelun aiheuttamilta kulumilta. Se on hyvä!

Miten huomasin, että leuan alueen lihakset ovat rentoutuneet?

Aloin huomata purentakiskon vaikutuksia noin parin viikon käytön jälkeen. Ensimmäiseksi tein huomion, että purentani hieman muuttuu leukojen rentoutumisen ansiosta. Ennen purentakiskon käyttöä hampaita yhteen purressani poskihampaiden lisäksi yhteen osuivat myös etuhampaat. Vähitellen huomasin purennan tuntuvan hieman erilaiselta, ja etuhampaiden sijaan yhteen ottavat nyt enemmän ja tasaisemmin puruhampaat.

Purentakiskon ensimmäisten viikkojen käytön jälkeen minulla oli varattuna hammaslääkärille aika, jossa purentakiskoa vielä hiottiin sopivammaksi. Kiskon hiontaa tehdään juuri siksi, että purenta voi hieman muuttua ensimmäisten viikkojen aikana. Purentakiskoa hiomalla hampaiden purentaa tasapainotetaan, jotta kaikki hampaat purisivat tasaisesti yhteen.

Leukojen rentoutuminen on tuntunut myös yöunen laadussa. Unen laatua on toki vaikea mitata kotikonstein (rakastan ylipäätään nukkumista), mutta oma olo kertoo eniten. Mielestäni uni on ollut viime aikoina hyvää ja aamulla olo on rentoutunut ja virkeä.

Miten purentakiskoa huolletaan ja säilytetään?

Purentakiskon huoltamisessa tärkeintä on puhdistaminen ja kiskon kosteana pitäminen. Purentakisko on koko yön suussa, joten aamulla se tulee pestä.

Heräämisen jälkeen menen vessaan, poistan kiskon suusta, pesen sen käsisaippualla ja haalealla vedellä sekä harjaan kiskon hammasharjalla puhtaaksi. Olen hankkinut purentakiskolle oman hammasharjan, joka on vain puhdistamista varten. Hammaslääkäri kertoi, että yhtä lailla purentakiskoon voi kertyä kovaa hammaskiveä ajan saatossa, jos sitä ei puhdista harjalla mekaanisesti.

Puhdistuksen jälkeen vielä huuhtelen kiskon ja laitan sen kosteana sille tarkoitettuun rasiaan päivän ajaksi ja asetan peilikaapin hyllylle. Purentakisko pysyy hyvänä, kun se on kaiken aikaa hieman kostea. Pesun jälkeen kiskoa ei siis kuivata, vaan se laitetaan suoraan rasiaan. Muovirasiassa pysyy päivän ajan riittävä kosteus.

Noin pari-kolme kertaa kuukaudessa puhdistan purentakiskon puhdistusporetabletin avulla. Apteekissa myydään vesilasiin tiputettavia poretabletteja, jotka ovat tarkoitettu proteesien, oikomiskojeiden ja purentakiskojen tai -suojien puhdistamiseen.

Purentakisko laitetaan poretabletin kanssa vesilasiin ja annetaan olla siellä noin 3 minuuttia. Poretabletin puhdistusaineet desinfioivat kiskon ja poistavat siitä mahdolliset bakteerit, virukset ja sieni-infektiot, joita suussa voi mahdollisesti olla. Suun puhtaus ja hygienia on tärkeää hampaiden hyvinvoinnille ja siksi on pidettävä huolta myös purentakiskon hygieniasta.

Jos purentakiskon käyttöön tulee jostain syystä viikkojen tai kuukausien taukoa, on kisko parasta säilyttää silloin vesilasissa, jottei se pääse kuivumaan. Kuivuttuaan akryylimuovinen kisko kutistuu ja muuttaa muotoaan, jolloin se ei enää sovi suuhun.

Purentakisko kestää käytössä vuosia

Kaiken kaikkiaan purentakiskon teettäminen on ollut positiivinen kokemus ja sen hyödyt ovat olleet omin tuntemuksin havaittavia. Useinhan se on niin, että vasta muutoksen jälkeen voi huomata eron.

Muistan, kun hammaslääkäri ensimmäisellä käynnilläni kysyi, että ovatko leukaniveleni tai suun alueen lihakset usein jännittyneet. Vastasin sujuvasti, että eivät ne ole. Näin jälkeenpäin voisin vastata, että kyllä ne taisivat olla, mutta en sitä silloin huomannut. Vasta nyt tiedän, miltä rennommat leukanivelet tuntuvat. Vertailu on vaikeaa, jos muusta ei ole kokemuksia tai omia tuntemuksia.

Purentakisko kestää käytössä useita vuosia, kun sitä huoltaa ja säilyttää oikein. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on monen asian summa ja tässäkin yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon, jos oireita suun tai pään alueella ilmenee. Uskon, että tämä investointi kannatti ja siitä on hyötyä tulevina vuosina suun, hampaiden ja leukanivelten hyvinvoinnille. Hyvinvoinnin kannalta tämä on investointi moneksi vuodeksi ja kauniin hymyn suojaksi.

Levein hammashymyin kohti kesää!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog & @tervesytalo

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]