Ensimmäiset päivät vastasyntyneen kanssa sairaalassa ovat ikimuistoisia ja toisaalta niin täynnä kaikkea kehon, mielen ja väsymyksen myllerrystä, että jälkeenpäin aika saattaa hämärtää tai vähintään kullata muistot. Viimeisin tekstini, Synnytyskertomus, oli tykätty ja runsaasti luettu teksti, joten ajattelin kirjoittaa vielä ajasta synnyttäneiden vuodeosastolla. Mitä päiviimme kuului vuodeosastolla pari päivää synnytyksen jälkeen? Synnytys päättyy synnytyssaliin, mutta paljon kaikenlaista tapahtuu vielä senkin jälkeen.

Siirryimme perhehuoneeseen synnytyksen jälkeen

Vauva saapui maailmaan perjantaina alkuillasta. Pääsimme siirtymään synnyttäjien vuodeosastolle iltakymmenen jälkeen. Saimme perhehuoneen, jota olimme toivoneet. Kätilö vuodeosastolta tuli hakemaan meitä. Minä sain pyörätuolikyydin vauva kapaloituna sylissä ja Daniel kantoi tavaramme, muutama käytävä ja hissi kuudenteen kerrokseen. Asetuimme huoneeseen, ja minä suuntasin ensimmäiseksi suihkuun peseytymään ja Daniel ihasteli sillä aikaa vauvaa sylissään. 

Ensimmäiset askeleet synnytyksen jälkeen tuntuivat kummallisilta. Olo oli hutera, hiukan heikko, kaikkensa antanut ja tuntui ihan siltä, että sisäelimet vaihtoivat paikkaansa ja etsivät uudet sijaintinsa. Niin kuin tekivätkin. Vatsalihaksia on hetki sitten tukenut pinkeä maha ja hetkessä se maha onkin tyhjentynyt.

Vauvan synnyttyä ja mahan tyhjennyttyä tuli keuhkoille jälleen lisää tilaa. Tuntui vapauttavalta hengitellä syvään ja oikoa itseään pitkäksi lämpimässä suihkussa. Siinä kohtaa oli voittajafiilis ja verrattavissa urheilusuorituksen jälkeiseen euforiaan, vaikka toisaalta olo olikin hiukan hutera. Pesin hiukset ja suihkuttelin itseni synnytyksen jälkeen puhtaaksi. Rapatessa oli roiskunut.

Iltapala oli tarjoiltu jo aikaisemmin illalla osastolla. Tyhjässä mahassani kurni nälkä ennen iltayhtätoista. Tunsin, ettei sitä nälkää yksi banaani ja jogurttipurkki vie, joten Daniel lähti hakemaan minulle hampurilaista ja ranskalaisia vielä siihen aikaan. Nämä ovat niitä suurimpia rakkaudentekoja, heh! 

Koko viikon suolisto oli tyhjentynyt, synnytyspäivänä ruoka ei ollut kunnolla maistunut ja vielä synnytyksessä loputkin oli tullut ulos, joten tuossa vaiheessa minun nälkä ja ruokahalu alkoi olla omassa luokassaan. En ihan heti muista, milloin suolaiset ranskalaiset, hampurilainen ja limppari olisivat maistuneet niin hyviltä – varsinkaan sairaalan mekossa, sairaalasängyssä syötynä, vastasyntynyt tuhisemassa vieressä. 

Suihkun, vauvan imetyksen ja runsaan (ilta)yöpalan jälkeen aloimme valmistautua nukkumaanmenoon puolenyön jälkeen. Tein yhdestä peitosta sairaalasänkyyn vauvalle pesän viereeni, koska tiesin viettäväni tulevan yön enemmäkseen imettäen. Nostin toisen sängynlaidan ylös ja laitoin osan peittoa laidan yli, jotta sänkyyn tuli seinämä. Siihen vuorasin vielä makkaralle yhden vauvapeiton ja sopiva pesä oli valmis. Siinä meidän oli hyvä tuijotella toisiamme ensimmäinen yö.

Vauvalla oli päällään sairaalapäivinä vain pipo ja vaippa. Muuten hän oli käärittynä pariin peittoon/kapaloon ja olen kokenut sen sairaalassa helpoimmaksi. On ihana olla ihot vastakkain peiton alla. Myös tummaa pihkakakkaa/ensikakkaa saa olla pesemässä melko usein, joten vaatteiden pukemiselle emme ole kokeneet sairaalapäivinä tarvetta.

Ensimmäinen yö vastasyntyneen kanssa sairaalassa

Synnytyspäivänä Daniel oli herännyt aamulla tyttöjen kanssa kuuden jälkeen, tehnyt työpäivän ja touhunnut koko illan kaikkea ja lopuksi synnyttänyt tukenani, joten hänellä ei kauaa mennyt, että unijukka kävi hakemassa untenmaille ja hyvä niin. Imetyksen osalta isällä ei ole paljon tehtävissä siinä kohtaa. 

Minä sen sijaan otin kipulääkettä jälkisupistuksiin, jotka olivat tällä kolmannella kerralla kaikista kovimmat ja kipeimmät. Kätilö toi tutuksi tulleen Burana-Panadol-cocktailin. Varsinkin imettäessä tuli todella kovia supistuksia, jotka olivat hetkittäin verrattavissa ihan synnytyssupistuksiin kohdun supistuessa takaisin pienemmäksi. Keho kävi synnytyksen jälkeen vielä ihan kierroksilla, ihastelin vauvaa ja valvoin tunti toisensa jälkeen jälkisupistuksissa.

En saanut nukutuksi ensimmäisenä yönä oikeastaan ollenkaan, vaikka väsynyt olinkin. Jälkisupistukset ja kierroksilla ollut keho piti hereillä. Toisaalta tuntui, että yön tunnit kuluivat nopeasti eteerisessä vauvahuurussa. Uusi aamu alkoi vähitellen sarastaa sairaalan ikkunasta kaihtimien välistä ja hetken päästä nenään tuoksui aamukahvin tuoksu oven takaa keittiöstä. Niin kului ensimmäinen yö.

Toinen päivä sairaalassa tuntui viiden tähden lepolomalta. Pötköteltiin Danielin kanssa sairaalan sängyissä, syötiin, katsottiin telkkaria (kyseisenä päivänä tuli mm. sm-hiihdot Rovaniemeltä), juteltiin niitä näitä, kerrattiin yhdessä synnytyskokemusta ja vauva oli rinnallani tai nukkui syleissämme. Välillä vaihdettiin vaippaa ja haettiin maskit päällä ruokaa yhteiskeittiöstä. Isommat lapset olivat kotona muman ja ukin kanssa, joten siitä varmaan suurimmaksi osaksi johtui tunne täydellisestä lepolomasta. Oli niin hiljaista ja rauhallista. :D

Tokana päivänä viestittelimme läheisten kanssa ja lähetimme vauvasta muutamia kuvia, kerrottiin pikkuveikan syntyneen. Kaikki oli iloisia, että hän oli syntynyt ja saimme onnitteluja.

Illalla päätimme, että Daniel lähtee toiseksi yöksi tyttöjen luokse kotiin nukkumaan ja minä jäin vauvan kanssa sairaalaan kahdestaan. Tiesimme, että pääsemme varmaan seuraavana päivänä kotiin lastenlääkärin tarkistettua vauvan. Siksi oli helppo jäädä toiseksi yöksi yksin ja muutenkin, kun sai olla rauhassa omassa huoneessa.

Oleellisia tavaroita sairaalapäiville ovat minulle olleet juomapullo, jota on ollut helppo täyttää. Imetyksen käynnistyessä jano on kova ja vettä tulee juotua pullo jos toinenkin. 

Minulla oli tälläkin kertaa mukana omat sisäsandaalit ja niistä olen tykännyt. Lisäksi mainittava myös omat eväät sairaalaruoan jatkoksi. Omat eväät ovat olleet tärkeitä, sillä minun nälkääni ei ole sairaalan ruoka ekoina päivinä ihan riittänyt ja siinä vaiheessa jotkut pähkinät ja omat eväät tai herkut maistuu niiiiin hyvältä. Muutenkin runsas juominen ja syöminen on ollut tosi oleellinen juttu minulle, että maito on lähtenyt nousemaan.

Toisen yön vauva nostatti maitoa

Minulla maito on noussut kunnolla rintoihin aiemmilla kerroilla noin kolmantena, neljäntenä päivänä synnytyksen jälkeen. Yleensä siinä vaiheessa, kun olen päässyt sairaalasta omaan kotiin ja tuttuun ympäristöön. Samalla kaavalla mentiin tällä kolmannellakin kerralla.

Toinen yö sairaalassa kului lähes kokonaan vauva tissillä. Keltaista kolostrum-maitoa, ensimaitoa tuli kyllä ihan selvästi ja vauvalla oli suupielet maidossa, mutta vauva tilasi lisää maitoa kaiken aikaa. Kaiken aikaa.

Daniel oli lähtenyt alkuillasta kotiin ja onneksi olin ottanut sen jälkeen vauvan nukkuessa iltaunet. Klo 22 iltatoimien jälkeen luulin meneväni yöunille, mutten siinä vaiheessa arvannut, että vauva nostattaisi maitoa koko seuraavan yön. Vauva viihtyi tissillä, mutta ei nukahtanut kunnolla uneen sylissä, vaan halusi imeä ja imeä rinnalla. Klo 05 kaivoin silmät ristissä repusta tutin ja annoin sen ensimmäistä kertaa vauvalle, jotta pääsin käymään käytävällä vessassa.

Tuossa kohtaa muistin, että on nuo ensimmäiset yöt vauvan kanssa sairaalassa olleet aika rapsakkaa menoa oman kokemukseni mukaan. Keho on huterana synnytyksen jälkeen ja yöunet aivan minimissä. Siinä tuntee itsensä rajalliseksi, toden totta. Nämä muistot ajan kanssa muuttuu kultaisemmiksi, tämä teksti muistuttakoon minulle joskus myöhemmin. :)

Tieto siitä, että kohta maito nousee kunnolla ja pääsee omaan kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan auttoi siinä vaiheessa painavien silmäluomien kanssa. Kysymys kun ei ole niistä kahdesta nukkumattomasta yöstä, vaan silmäluomessa painoi jo loppuraskauden yöheräilyt, vessaretket ja valveillaolot mahan kanssa.

Siitäkin yöstä sitten selvittiin. :D Aamulla ihana kätilö tuli kierrokselle ja juttelimme yön tunnelmista ja maidon nostatuksesta hänen kanssaan. Hän totesi saman, että usein toinen sairaalayö on vähäuninen ja vauva tilaa tissillä maitoa, niin on luonto suunnitellut. Mutta samaan aikaan rohkaisi, että ensimaitoa tulee hyvin, luota vain itseesi ja imetykseen. Tuollainen kannustus tuntuu hyvältä, samalla kun oma olo ja peilikuva on kuin pölähtäneellä tarhapöllöllä.<3

Kätilö kuitenkin toi minulle ruiskussa 15 ml luovutettua äidinmaitoa, jotta sain vauvan hetkeksi täydemmäksi ja pääsin itse syömään aamupalaa, kun yksin sairaalassa olin. (Ei ollut Danielia syöttämässä minua :D) Tiputtelin 15 ml maitoa tippoina vauvan suuhun ja selkeästi hän sai vatsan täyteen, hetken päästä nukkui tyytyväisenä ja pääsin irtaantumaan imetyksestä. Sen jälkeen söin aamupalan, laitoin itseni valmiiksi ja vaihdoin päälleni kotiinlähtövaatteet. Ole aina askel edellä vauvaa… :D

Imetyksen alkumetrit

Alun imetyksessä ja imetysotteen löytymisessä minua on (melko kookkaiden) rintojen kanssa auttanut se, että litistän tissin littanaksi (hampurilaisote), jotta vauvan pieni suu saa rinnasta suullaan otteen. Isosta pallosta on pienen suun muuten vaikea saada ote. Lisäksi eräs kätilö aikoinaan neuvoi ohjaamaan nänniä vauvan kitalakea kohti, jotta vauvan on helpompi ”haukata” rintaan kiinni ja alkaa imeä.

Nämä imetysneuvot ovat auttaneet minua, mutta jokaisen alkutaival imetykseen on toki erilainen. Esimerkiksi minulla nännit eivät ole koskaan tulleet ihmeemmin kipeiksi, vaan ihoni on hyvin kestänyt imua, vaikka alussa vauvat on olleet lähes koko ajan rinnalla imemässä. Kaikissa näissä asioissa on eroja.

Bonusvinkkinä vielä totean sellaisen, että nukkuvan vauvan vaippaa ei turhaan kannata vaihdella, vaan antaa hänen silloin nukkua ja mieluiten itsekin nukkuu. Esikoisen kanssa saatoimme olla liiankin innokkaina vaihtamassa vaippaa pienen turahduksen jälkeen, mutta kolmannella kerralla raja-arvot ovat hieman erilaiset. ;)

Sunnuntaina pääsimme vauvan kanssa kotiin

Kahden sairaalassa vietetyn yön jälkeen sunnuntai oli kotiinlähdön päivä. Aamupäivän ohjelmassa oli vielä verikokeet, jotka vauvalta otettiin syntymän jälkeen sekä lastenlääkärin tarkastus, kun hän osastolle kierrokselle tuli. Sitten söin vielä lounaan ja lounaan jälkeen Daniel tuli meitä hakemaan. Puimme ja pakkasimme vauvan autokaukaloon ja lähdimme kohti kotia.

Tuntui ihanalta kävellä parkkipaikalla raikkaassa ilmassa ja sinisen taivaan alla. Olo oli tietyllä tapaa kummallinen: sairaalaan tulin yhtenä kappaleena ja nyt meitä on kaksi ihmistä. Se vain on kerrassaan ihmeellistä.<3

Minulta on kysytty, miten olen voinut synnytyksen jälkeen? Kerron siitä sitten seuraavassa blogitekstissä. <3

Instagramissa @hillasblog