Otsikon perusteella voisi miettiä, että olen kertomassa tarinan nuoruusvuosien yöllisistä seikkailuista tai bileilloista, mutta ehei. Perheellisille nämä vähän erilaiset yölliset seikkailut ovat tuttuja, tässä yksi sellainen tältä viikolta:

Heräsin kello kolme yöllä, kun vierestä kuului ”äiti, pisuhätä”. Ei muuta kuin pompusta pystyyn, kaappasin Pikkuässän kainalooni ja aloimme painella kohti vessaa. Oma lehmä ojassa: pottareissun hoitaa nopeammin kuin vaipan vaihtamisen, joten äkkiä potalle, että ehditään.

Koti oli pimeä, olohuoneen isoista ikkunoista kajasti aamuyön valoisat hanget. Napsautin saunan himmeän valon päälle, ettei kirkas valo piristäisi liikaa. Istutin lapsen potalle ja istuin itse viereen vessanpöntölle. Kylpyhuoneen lattialämmitys tuntui paljaan jalan alla ihanan lämpimältä.

Sitten alkoi taaperon ajatustulva kello kolme yöllä potalla istuessa:

S: Ei enää nukuta. Ei sova enää.

Minä: Kyllä meitä vielä nukuttaa, kello on vasta kolme. Nyt tehdään pissat ja mennään takaisin sänkyyn ja laitetaan silmät kiinni.

S: Ei, ei ei! Ei sova enää. Miksi pitää nukkua, jos ei nukuta?

Minä: Yöllä kaikki ihmiset nukkuvat. Nyt on keskiyö, kyllä sinua nukuttaa uudelleen, kun mennään takaisin sänkyyn ja laitetaan päät tyynyyn.

S: Ei sänkyyn! Mennään olohuoneen sohvalle katsomaan lastenohjelmia. Muumia, Kaapoa?

Minä: Ei yöllä tule lastenohjelmia. Nyt mennään nukkumaan ja kun herätään aamulla, niin sitten tulee lastenohjelmia.

S: Epämääräistä ulinaa, vähän itkua ja tiukka tokaisu, minä haluan muumia! Muumia teekasta! (telkasta)

Ajattelen hiljaa mielessäni, että toivottavasti tilanne ei eskaloidu tahtoikäisen mielenilmaisuksi ja suuremmaksi huudoksi.

Yritän itse kuiskailla ja olla mahdollisimman hyvä neuvottelemaan. Itselläni ainut toive olisi päästä takaisin sänkyyn ja saada unen päästä uudelleen kiinni.

Huuhdon potan, vedän vessan, nostan kuivan housuvaipan takaisin ylös, nostan housut ylös ja otan lapsen syliin. Sammutan saunan valon ja lähden kävelemään määrätietoisesti takaisin kohti makuuhuonetta.

Sormet ristiin ja lahjonta käyttöön!

Minä: Minä voin rapsuttaa ja hieroa sinua selästä, kun mennään takaisin sänkyyn.

S: Minä haluan että sinä sjunger! Mamma Sjunga! (Haluan, että laulat. Laula!)

Minä: Selvä selvä, minä laulan ja rapsutan.

Ajattelen, että tässä vaiheessa on paras tehdä se mitä pyydetään, koska haluan vain jatkaa NUKKUMISTA!

Käymme sänkyyn maate, otan lapsen kainalooni ja vedän peiton meidän molempien yli. Mies nukkuu vieressä, koska olin itse herännyt ”pisuhätä” hälytykseen niin nopeasti, ettei Daniel ehtinyt edes herätä.

Alan laulaa. Suustani tulee ulos vain epämääräistä ulinaa, en pysy sävelessä, koska kuiva kurkku, ja kuka nyt pystyisi kello kolme yöllä sulosointuihin umpiväsyneenä. En ainakaan minä, joka en osaa muutenkaan laulaa.

Mies herää lauluuni, nostaa päänsä koholle, katseemme kohtaavat, mutta hän kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista. Minun tekisi mieli kysyä, että onko sulla toivebiisiä?

Jatkan laulamista.

Minä: Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin nukkumatti nousee ja ovehen hiljaa lyö. On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa…

Laulu alkaa väsyttää lähinnä minua. Lopetan laulamisen, mutta samalla Pikkuässä sanoo:

S: Mera! Laula lisää!

Rapsutan hänen selkää ja jatkan epämääräistä lauluani.

Minä: …se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa. Ja sillä on uninen lakki ja sininen uninen vyö ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö. 

Tällä kertaa en laulanut Tuu tuu tupakkarulla -laulua, koska aina sitä laulaessani mietin, miksi lasten tuutulaulussa puhutaan tupakkarullasta. Ei nyt sotkettaisi tupakkaa tähän.

Lopetan laulamisen kokonaan, kunnes vierestä ei enää kuulu välitöntä vaatimusta: Mera! (lisää)

Katson yöpöydän kelloa, se näyttää 3:24.

Käännän kylkeäni ja kuuntelen kahden tuhinaa vieressäni. Samalla tunnen, että vessareissu, neuvottelut ja laulutuokio ovat piristäneet minua niin, että tunnen vuorostaan itseni yllättävän pirteäksi.

Samalla oma sisäinen taaperoni herää ja mietin: miksi yöllä pitää nukkua, jos ei nukuta? Hiljennän ajatukseni ja päätän jatkaa unia.

Ehkä viiden minuutin jälkeen olen itsekin taas unessa, kunnes kello 6:55 vierestäni kuuluu reippaasti: Gomorron! Hejääätys äiti! Ei nukuta enää!

Toivotan takaisin hyvät huomenet ja ajattelen mielessäni, että kyllä vielä muuten nukuttaisi. Mutta armoa ei anella, se on pompusta pystyyn ja kohti uuden päivän seikkailuja.

Sellaisia yöllisiä seikkailuja tällä viikolla meillä. Meillä nukutaan yleisesti jo tosi hyvin, kiitos siitä, koska rakastan itsekin nukkumista. Kaikki pienten lasten vanhemmat varmaan rakastaa nukkumista, voisin kuvitella. Mutta kyllä näitä yöllisiä seikkailuja on meidän huushollissa ollut tasaisen paljon tai vähän ja harvakseltaan viimeisten kahden vuoden aikana.

Joten kaikki Te yöllä useamman kerran imettävät, vaippaa vaihtavat, te kaikki yöllä valvovat vanhemmat ja taaperoiden päähänpistoja yön pikkutunneilla kuuntelevat tai kellon viisareita katselevat: ette ole yksin! Tsemppiä siis, voimia väsyneimpiin päiviin ja kohti valoisampia vuorokauden tunteja. Yhdessä. :)

Aamuisin on myös viihdyttävää käydä miehen kanssa yölliset seikkailut ja niiden yksityiskohdat läpi, jos sellaisia on ollut. Sellainen lyhyt aamuraportti kuuluu asiaan.

Leppoisaa sunnuntaita sinulle ja mahdollisimman hyviä unia meille jokaiselle! <3

Postauksen kuvat tältä viikolta, kun Pikkuässän kummit kävivät meillä kylässä. :)

-Hilla

Instagramissa @hillasblog & @hillashome.