Olen tässä pohtinut sitä, millaisen kuvan sosiaalinen media antaa vauvaelämästä. Ihan jo siitäkin syystä, että olen sitä kuvaa itse parhaillaan luomassa Instagramin ja tämän blogin kautta. Koska some on vain pieni pala kokonaisuutta, voi vauva-arjen saada näyttämään kuvien, stoorien ja blogin kautta ihan miltä itse haluaa: hattaraisen ihanalta vauvakuplalta tai unettomien öiden täyttämältä selviytymiseltä.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole täysin kumpaakaan, mutta suurimmalla osalla varmasti molempia, ainakin jossain vaiheessa. Kuten meilläkin.

Pieni vauva on ihana, täyttää äidin ja isän rakkaudella ja nostaa hoivavietin helposti tappiin. Toisaalta vauva määrää hetken lähestulkoon koko elämän rytmin, valvottaa vähän tai enemmän, itkeskelee kun ei osaa vielä puhua ja saa äidin ja iskän ajoittain turhautuneiksikin, kun emme keksi, mikä milloinkin auttaa parhaiten.

Äitiys on mieletöntä, sydän halkeaa onnesta ja pienen ihmistaimen avuttomuus saa nöyräksi. Mutta kyllä täälläkin vauva itkee välillä sireeninä, koittaessamme miettiä, mikä pientä sillä hetkellä helpottaisi. On nukutusrumbaa kahden kanssa, niskakakkaa, tissit suihkuaa maitoa kaaressa ja omat kädet välillä vain loppuu kesken.

Kaikki vauvatkin ovat erilaisia. Nyt vasta tutustun tähän uusimpaan ja hänen tarpeisiin. Hän on erilainen kuin isosiskonsa, samat kikat ja tavat eivät välttämättä toimi hänen kanssaan. Sen olen ehtinyt jo huomata.

Tunteita tulee laidasta laitaan, ärsytyksestä tyyneyteen, epävarmuudesta varmuuteen. Samalla se on sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Elämästä elämänmakuisen.

Synnytyksen jälkeen maailma muuttuu, mutta vauva-aika on lyhyt ja erityinen ajanjakso isommassa kuvassa.

Palatakseni kysymykseen, millaisen kuvan some antaa vauvaelämästä. Itse ainakin yritän antaa jokseenkin realistisen kuvan vauva-ajasta, niin blogissa kuin Instagramissa. Tai ainakin kertoa paloja siitä, mitä meillä on ja koetaan. Loppujen lopuksi sekin on vain pienen pieni osa kokonaisuudesta.

Toivon realistisuuden helpottavan ainakin jossain määrin niitä äitejä ja perheitä, joilla hetkittäin tuntuu vaikeammalta. Jokainen äiti ja perhe tekee varmasti parhaansa, vaikka välillä tuntisi riittämättömyyttä.

Nykyaikana perheillä ei myöskään ole yhtä laajoja tukiverkkoja ja sukulaisista ei ole välttämättä samalla tavalla apua kuin ennen vanhaan. Välillä yksin pärjääminen voi ottaa koville. Ja moni voi tässä ajassa tuntea, että on pärjättävä.❣️

Minä haluan seurata somessa aitoja tarinoita kauniiden kuvien lisäksi. Minäkin toki jaan visuaalisesti kauniita kuvia ja hetkiä, mutta niiden lisäksi meiltäkin löytyy pyykkivuoria, villakoiria ja puklutahroja. Teksteissäni ainakin yritän laittaa sanoja sellaiseen järjestykseen, että ne kuvaavat myös aitoa elämää, sitä mitä ajattelen ja koen. En usko, että villakoirat ja puklutahrat kuvissani toisi teille hirvittävästi lisäarvoa, mutta jokainen medialukutaitoinen ymmärtää niitäkin meiltä löytyvän.

Sekin on täysin totta, että vauva-arkeen mahtuu paljon kaunista, joka päivä. Haluan pitää omasta hyvinvoinnista ja kodistamme huolta siksikin, että se tuottaa minulle ja perheelle hyvää mieltä. Haluan pitää kiinni kauneudesta ja nauttia siitä vaaleanpunaisesta hattarastakin tässä vauva-ajassa. Koska sitäkin on.

Itse saan vauva-arkeen paljon iloa myös huumorista. Vitsailen ja nauran itselleni sekä perheellemme päivittäin, varsinkin niissä tilanteissa kun palapeli meinaa levähtää. Huumori on suunnaton voimanlähde minun ja Danielin tiimityössä. Musta huumori on parasta!

Haluan vain sanoa, että tärkeintä on sosiaalista mediaa selatessaan muistaa, että jokainen kuva ja sana täällä on valinta. Valinta, jonka joku on tehnyt kokonaisuudesta. Haluttu otos oikeasta elämästä. Niistä valituista paloista tämäkin blogi muodostuu, kuten kaikki muutkin.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni tänään vaunutellessani vauvaa unille metsätiellä.

Iloa, onnea, malttia, kärsivällisyyttä, huumoria tai voimia kaikille tähän päivään! 😘

Hilla

Instagramissa @hillasblog.