Kaupallinen yhteistyö If Vakuutus

Marraskuun ensimmäisellä viikolla arki muuttuu, kun pikkusisko aloittaa päiväkotiuransa. Olen tulevaan muutokseen valmistautunut jo hieman ajatuksen tasolla ja osaltaan tämä päiväkirjamainen blogipostaus prosessoi asiaa eteenpäin. Marraskuun alussa kuopus aloittaa siis samassa päiväkodissa isosiskonsa kanssa ja minä palaan töiden pariin.

Tuntuu hassulta sanoa, että palaan töiden pariin, sillä yrittäjänä olen tehnyt töitä koko vauvavuoden. Toki vähemmän kuin yleensä, mutta töitä kuitenkin. Tämä ei ole sillä tavalla ihan samanlainen töihin paluu kuin viime kerralla, mutta arki muuttuu joka tapauksessa.  Sanoisin, että isoin ero tässä muutoksessa itselleni on se, että saan eroteltua työn ja muun ajan paremmin toisistaan. Se on iso ja tärkeä ero.

Meinasin kirjoittaa, että uskon, mutta sen sijaan kirjoitan, että tiedän sen tekevän meille kaikille hyvää ja olevan oikea aika juuri tässä kohtaa. Mikään ei ole kamalampaa kuin poukkoilu asioiden välillä tai se, että on fyysisesti läsnä, mutta ajatuksen tasolla vaikka niiden töiden parissa. Odotan myös sitä, ettei töiden kanssa tarvitsisi olla ihan niin tehokas kuin hoitovapaalla – sitä se nimittäin on vaatinut, jos on halunnut kahden tunnin päiväunien aikana saada asiat valmiiksi tai vaikka tällaisen blogitekstin kirjoitettua.

Jokaisen perheen oma yksilöllinen tilanne vaikuttaa siihen, milloin on hyvä kohta aloittaa päiväkotielämä. Jollain sanelee taloudellinen tilanne, toisilla työn luonne, kolmannella ehkä halu olla lapsen kanssa pidempään kotona, neljännellä tukiverkon puute. Oli tilanne mikä tahansa, sen tietää parhaiten perhe itse.

Meidän esikoinen aloitti päiväkodissa vuoden ja 5 kuukauden iässä ja pikkusisko tulee olemaan vuoden ja 4 kuukautta astuessaan päiväkodin portista ensimmäisen kerran sen sisäpuolelle. Meille tuo ajankohta on tuntunut hyvältä ja toisaalta myös taloudellisesta näkökulmasta se on ollut tarpeellista.

Päiväkodin portilla käyminen on jo pikkusiskolle tuttua, sillä isosiskoa on viety ja haettu päivittäin. Pikkusisko aloittaa samassa pienessä ruotsinkielisessä päiväkodissa, jota isosiskonsa on käynyt jo yli parin vuoden ajan. Paikka on siis tuttu meille kaikille.

Muistan itse esikoisen kohdalla jännittäneeni jonkin verran päiväkodin alkua. Miten kaikki sujuu? Miten lapsi reagoi? Miten töihin paluu onnistuu? Miltä uusi arki tuntuu meistä vanhemmista? Ovatko illat perheen kanssa lyhyitä? jne.

Nyt toisella kertaa fiilikset ovat erilaiset. Jännityksen sijaan melkeinpä odotan uutta vaihetta ja toisaalta tiedän, että kaikki tulee menemään hyvin. Kuopus on sopeutuvainen, kiinnostunut kulkemaan isosiskon perässä ja ihan varmasti tottuu tulevaan muutokseen. Myös näin yrittäjänä töitä tehdessä tuntuu siltä, että päiviin tarvitsee hiukan enemmän liikkumatilaa kuin ne kahden tunnin päiväunet, jotka nuorimmainen tällä hetkellä nukkuu.

Jos tällä toisella kertaa ei jännitä päiväkodin aloitus tai lapsen pärjääminen siellä, niin sen sijaan on tullut pohdittua tulevaa sairastamisen määrää. Ensimmäisellä kerralla ehkä jopa hieman naureskelin etukäteen niille tarinoille pöpöistä ja kuinka ensimmäisenä vuonna kerätään vastustuskyky sairastamalla. Ajattelin, että ei me varmaan…

Kaikille niin ei tietenkään käy, mutta meidän perhe oli kyllä se onnekkaan onneton, joka joutui esikoisen ensimmäisenä päiväkotivuonna tautikierteeseen. Kun edellisestä taudista oli selvitty, niin jo seuraava kolkutti ovella. Oli flunssaa, rokkoa, kuumetta, vatsatautia – koko lista käytiin läpi. Osin me vanhemmatkin.

Siinä vaiheessa minua ei enää naurattanut, kun lapsi oli ensimmäisen päiväkotivuotensa aikana sairastanut lähes kerran kuukaudessa. Asia tuntui lapsen kannalta erityisen ikävältä, mutta sen lisäksi piti kikkailla töiden kanssa. Olin silloin palkkatöissä ja muistan kuinka ikävältä välillä tuntui sanoa esimiehelle, että hei, taas pitäisi olla poissa kun lapsi sairastaa. Jaoimme kyllä sairaspäiviä Danielin kanssa, mutta silti niitä oli aika monta.

Sairastamisen osalta tuorein tarina on hyvinkin tuoreessa muistissa. Olen nimittäin juuri toipunut tämän syksyn ensimmäisestä flunssasta, joka kaikkiaan kesti meidän perheessä neljä viikkoa. Siis neljä viikkoa.

Suurella todennäköisyydellä isosisko sai sen päiväkodista, seuraavaksi sen sai pikkusisko ja sitten vielä minä ja Daniel. Kuluneen neljän viikon aikana isosisko oli poissa päiväkodista, pienempi heräili öisin tukkoiseen nenään ja me vanhemmat niistimme kilpaa neniämme ja parantelimme itseämme kera keskimääräistä huonompien yöunien. Myös henkireikämme liikunta oli tauolla sairastelun vuoksi.

Kaiken tämän koettuani sekä ottaen huomioon tämän hetkisen koronatilanteen, on Ifin Lapsivakuutus sellainen asia, joka luo turvaa uuden elämäntilanteen keskelle. Ifin Lapsivakuutus on kyllä päiväkoti-ikäisen lapsen perheessä iso helpotus, jossain kohdin jopa pelastus. Lääkärihoitoon pääsee helposti ja heti kun tarve tulee – kellonajasta ja päivästä riippumatta. Meitä vanhempina se tieto rauhoittaa.

Ifillä on lisäksi käytössä useilla lääkäriasemilla suorakorvaus, joka tekee koko hommasta entistä suoraviivaisempaa. Me olemme käyneet täällä läheisellä Terveystalolla ja sieltä on suoraan haettu Ifin suorakorvaus ilman sen suurempaa vakuutusrumbaa. Asioiden haluaa toimivan mahdollisimman suoraviivaisesti, etenkin silloin kun sairastaa.

Päiväkodin aloitukseen liittyy jo itsessään ihan tarpeeksi kaikenlaista uutta, hoidettavaa ja muistetettavaa. Siihen mahdolliseen sairasteluhässäkkään valmistaudun erittäin mielelläni lapsen kattavalla sairaskuluvakuutuksella.

Muutoin päiväkodin aloitukseen aion valmistautua uudella perhekalenterilla, johon voimme merkata kaiken muistettavan, menot sekä vapauttaa korvien välisen kapasiteetin siltä osin. Sen lisäksi olemme Danielin kanssa luvanneet toisillemme, että päiväkotireput pakataan illalla ja vaatteiden osalta tehdään linjasto, joka toimii yhtä tehokkaasti kuin formuloiden varikkokierros. Jaamme tulevan vuoden aikana lasten sairastaessa myös kotivuorot puoliksi, tasavertaisesti.

Uuteen elämänvaiheeseen olemme varautumassa lisäksi kotisiivouspalvelulla. Tervetuloa kotisiivooja kerran kuukaudessa, en epäile millisekuntiakaan etten keksisi sille ajalle jotain muuta käyttöä.

Lisäksi pakkaamme kaikkien reppuihin aimo annoksen hyvää mieltä ja työpaikkailmoituksissa peräänkuulutettua ”can do” -asennetta. Se on toisin sanoen sitä, että mennään reippaalla asenteella myös niinä marraskuun aamuina, jolloin on säkkipimeää, taivaalta vihmoo kasvoille jäähilettä ja kumisaappaat ovat kateissa. Kyllä sekin siitä aina suttaantuu. En usko, vaan tiedän tämänkin.

Pakkaamme reippain ja iloisin mielin dagisrepun ja toivomme kaikille pienille ihmisille ja heidän perheilleen terveyttä ja mahdollisimman vähän arkea sekoittavia pöpöjä tai viruksia.

Terkut ja halit kaikkien pikkuihmisten koteihin.

-Hilla ja koko Stenlundin perhe

@hillasblog Instagramissa.

If Vakuutus Instagramissa.