Vauva-arki ja parisuhde ja niiden harmonia tai epäharmonia.
Miten asiat tulisivat muuttumaan parisuhteen osalta vauvan syntymän jälkeen ja miten kahden hengen pariskunnasta muututaan perheeksi. Kirjoittelen mitä olen tässä viiden kuukauden aikana omassa elossamme huomannut. Ei nimittäin aina ole sujunut kuin Strömsössä, mielet ovat pahoittuneet puoleen jos toiseen, väsymys tai toisen työkiireet painaneet ajoittain ja on sitä ”oman ajan” määrää välillä syyllistytty vertailemaan. Että sinä olit siellä eilen, seuraavaksi on kyllä mun vuoro.
Tämä on myös aihe, jota ei ole kaikista helpointa yhdessä blogipostauksessa avata ilman väärinymmärryksiä tai huono äiti -leimaa, mutta yritän. Se on osaltaan myös tämän bloggaamisen sokeri ja suola. Kirjoitella näistä tosielämän haasteita. Ainakin meidän perheellä niitä on. Jos muilla ei ole, niin onnittelen!
Heräsin eilen aamulla väärällä jalalla, sillä vasemmalla. Meidän perheessä nukutaan nykyään kait jo todella hyvin, paremmin ainakin (ei tähänkään mitään absoluuttista paremmuusasteikkoa ole), joten yksi huono yö silloin tällöin tuntuu ylivoimaisen huonolta. Toissayö oli sellainen. Nukutusoperaatio kesti pari kolme tuntia ja koko yön heräilin vauvan ähinään tunnin tai puolen tunnin välein. Onko tulevia hampaita, ryömimään oppimista, mutta sängyssäkin hän pyöri kuin tuuliviiri. Aamulla kuuden aikaan hammasta purren totesin, että kait tässä on nukuttu riittävästi ja lähdin keittämään aamukahvia. Harmitti, ärsytti ja olin väsynyt. Ja kuinkas sitten kävikään. Päästelin suustani tyhmyyksiä miehelleni (ihan kuin hän olisi ne ansainnut), halusin kiukutella jollekin, vähän avautua ja heittäytyä jopa martyyriksi. Siinä kävin läpi oman ajan olemattomuuden, 24/7 äitiyden vastuun, yöimetyksen hulluuden, hulinoiden hulinat ja oman kurjan olon ja sen hetkisen väsymyksen. Jälkikäteen olisin voinut kelata virvelillä aikaa takaisin ja valita sanojani uudelleen. Mutta siinä hetkessä ne vain tulivat. Ulos suustani.
On myös päiviä, jolloin työelämä tuntuisi ajatuksena helpommalta kuin kotona oleminen. Miehen työmatkat taas tuntuvat ikuisuudelta, ja vaippojen vaihtamisen vastapainoksi kaipaisin aivojeni käyttämistä. Nuhistuvat rusinan tavoin pieneksi, kun ei niitä saa rasittaa kuin tuutulauluilla. Saan myös itseni joskus kiinni siitä, että lasken mieheni menoja ja muistuttelen siitä, että tässähän meidän pitäisi olla tasapuolisia. Ei ne nallekarkit vaan aina tasan mene, eikä tarvitsekaan. Mutta sekin voi joskus harmittaa.
Niiin, että tekevätkö edellä kuvatut tilanteet parisuhteelle hyvää? Kysymykseen olen helppo vastata, että ei kai. Mutta ne kasvattavat meitä perheenä, aviopuolisoina, ystävinä ja ihmisinä ihan sikana, jos tätä termiä sopii käyttää. Välillä mennään turbulenssissa, rymistellään ilmakuopissa, mutta onneksi sieltä aina laskeudutaan leudompiin tuuliin ja osataan myös keskustella asioista rauhallisesti, järkevästi ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen.
Ei niitä päiviä ole mukava aloittaa kuudelta aamulla mörrimöykkynä kahvipannun ääressä silmät ristissä toista sättien. Ei todellakaan. Mutta se oli vasen jalka.
Olemme viimeisten kahdeksan vuoden yhdessäolomme aikana tottuneet olemaan paljon kahdestaan ja viettämään aikaa kahdestaan. Olemme aina viihtyneet hyvin toistemme seurassa pariskuntana, olemme tehneet ja kokeneet paljon yhdessä. Viikottain, joskus jopa päivittäin, kävimme yhdessä lenkillä tai kuntosalilla, laitoimme yhdessä ruokaa, kalastimme, teimme kävelylenkkejä, kävimme ulkona syömässä, elokuvissa, suunnistamassa, naureskelimme kahvikupin ääressä tai katselimme kotisohvalla elokuvan sohvalla loikoillen sohvaperunoina. Olemme eläneet koko opiskeluajankin yhdessä, jolloin vietimme aikaa päivisinkin yhdessä, luimme tentteihin, näimme opiskelukavereita, kävimme yliopistolla lounastamassa ja harrastimme kaikenlaista.
Viimeisten viiden vauvakuukauden aikana emme ole tehneet mitään mieheni kanssa kahdestaan. Emme ole olleet kotioven ulkopuolella vielä kahdestaan. Ymmärrämme hyvin, että se on monelle täysin normaalia ja kuuluu osana tähän vauvaelämään, mutta se on myös todella suuri kontrasti aiempaan, siihen mihin olimme tottuneet. Todella suuri muutos elämässämme. Siihen kestää hetki tottua.
Uuden opettelu ottaa aikansa, elämä löytää uuden uomansa, mutta se vaatii oman aikana ja asioiden ymmärtämisen. Uusi tasapaino ei löydy hetkessä.
Isot muutokset vauvaelämän osalta täytyy osata jotenkin sisäistää myös parisuhteessa. Sen eteen olemme kait parhaillaan tekemässä duunia.
Huolehdimme niin täysillä ja suurimmalla rakkaudella vauvasta, että olemme ehkä unohtaneet kaiken kiireen keskellä kysyä toisiltamme niitä kysymyksiä, joita päivittäin esitämme pienokaiselle. Onko sinulla kaikki hyvin? Mitä sinulle kuuluu? Onko ollut mukava päivä? Näitä lauseita ei mielestäni voi liikaa käyttää, mutta niiden esittäminen kiireen keskellä voi unohtua. On tainnut unohtua.
Joku voisi myös sanoa, että oma vikanne kun haluatte urheilla niin paljon, tehdä itselle tärkeitä juttuja ja hullu, sinä vielä bloggaatkin. Mutta ne aikaa vievät asiat antavat voimaa, energiaa ja iloa ja siksi me molemmat haluamme tässä elämäntilanteessa löytää myös niille (omille) harrastuksillemme aikaa.
Tasapainon opettelua uuden elämän edessä. Tasapainoa, sitä kai me tässä harjoittelemme, molemmat. Ehkä meidän pitää oppia sanomaan EI vähän useammin, luopua jostain menoista, ottaa toinen vielä vähän enemmän huomioon, ei pitää asioita itsestään selvinä. Jutella, puhua ja keskustella, ennen sitä turhaa kiukkupuuskaa ja väsymyssekoilua.
Kukaan ei osaa lukea vielä tähän päivään mennessä toisen ajatuksia. Arvailu ei kannata. Sen sijaan asioista puhuminen auttaa. Mielummin etukäteen.
Olemme oppineet vuorottelun mestareiksi, tehokkaitakin olemme. Mutta ehkä pitäisikin mennä vähän toiseen suuntaan. Ei aina vuorotella, ei olla tehokas – vaikka haluaisi. Olla hitaasti enemmän yhdessä. Oman ajan (edes pienen) etsiminen ei silti ole itsekkyyttä. Oikeanlainen itsekkyys on hyväksi, äitinä ja isänä olemisessa. Ettei unohda itseään, kun on 24/7 läsnä toiselle.
Vanhemmuus antaa ja ottaa. Kasvattaa ja koulii. Opettaa ja avartaa ajatuksia. Ei aina sieltä helpoimman kautta, mutta tiimityötä tämä on parhaimmillaan. Useimmiten mukavaa sellaista, vaikka välillä kävisikin hieman hakemassa vauhtia montun pohjalta.
Iloista mieltä ja tsemppiä kaikille omiin projekteihin ja tiimeihin!
-Hilla
ps. tänään nousin oikealla jalalla, ja tästäkin asiasta oli helppo kirjoittaa. Teksti soljui ja siinä se. Kai teki hyvää. Ja meidän yöllinen tuuliviiri on maailman ihanin. <3
Oi että, miten ihanaa, elämänmakuista tekstiä! 😊 täällä lapsi vielä masussa, mutta tulevaa miettii jo nyt, ja tietää, että meilläkin tuosta ajankäytöstä tulee aikanaan käytyä monenmonta keskustelua.. :) Kesää odotellessa, että saadaan tuollainen sievä tyttö tähänkin taloon! 😍Mörrimöykkypäivinä itse kaipaa monesti vaan toisen kainaloa. Pysähtymistä ja anteeksi pyytämistä, ku näin kiukuttelee.. Tähän asti mies on aina jaksanu rutistaa lujasti, antanut anteeksi, kertonut rakastavansa. Siitä on aina olo lähteny kohenee.. 😊 mutta huonompia päiviä ja hetkiä kuuluu myös tulla ja olla… Minun motto on, että jokainen päivä on kaunis, jos vain päätät nähdä sen. Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi! Ilolla luen aina tekstejäsi, ja haaveilen omasta pienestä tuuliviiristä! ❤️
Oi kiitos paljon Iina todella sydämmellisestä kommentista. Sitä oli ihana lukea. 😊 Se on juuri näin, että huonoja päiviä tulee ja saa tulla, mutta ilon voi nähdä joka päivässä jos niin haluaa. Mörrimöykkypäivän iltana näin ilon sitten suunnistusmetsässä, luonnon keskellä. Totesin omat ongelmat aika pieniksi. Teki hyvää päästä metsään kävelemään vauvan kanssa. Asennekysymyksiä siis monet asiat.
Hyvää loppuodotusta teille, pian on teilläkin oma ihana tuuliviiri elämässä mukana. Onhan tämä maailman parasta, joka tapauksessa. 😊💟 Iloa teidän viikonloppuun! 🙆
Kiitos tästä kirjoituksesta ❤ meillä täällä 2kk ikäinen ja samallalailla meni yö🖒 ja kyllä tuli poljettua jalkaa.. pystyn samaistumaan tähän kirjoitukseen ja kyllähän tää on opettelua😊 antakaapas pienoinen hoitoon ees pariks tunniks ja käykää treffeillä, tekee hyvää ja hymyilyttää isosti taas pitkään, me käytiin vuosipäivänä ja eikä viikkoon poljettu jalkaa ollenkaan😉
Juuri näin, kiitos ihanasta kommentista. Vertaistuki tällaisten öiden jälkeen on parasta. Monesti aika kultaa muistot, mutta toinen äiti tietää mistä juuri nyt puhun. 😊 Parin tunnin treffit kuulostaa ihanilta,hyvä että pääsitte vuosipäiväänne juhlistamaan. Ehkä mekin tässä pian jotain keksitään! 😻 Mukavaa viikonloppua!
Kiitos vertaistuesta Hilla :) Samoja asioita pyöritellään meidänkin perheessä. Varsinkin yöheräämisten epätasainen jakautuminen imetyksen vuoksi meinaa tuntua epäreilulta. Koen, että sen takia minun kuuluisi saada jotain kompensaatiota päiväsaikaan! :D En kuitenkaan halua lähteä aikavertailuun koskien vauvan hoitoa, vaan toivon ja tiedän, että arki kyllä rullaa mukavasti läpi vauvavuoden eri vaiheiden :) Mies hoitaa enemmän kotiaskareita, kun minä istun sohvannurkassa vauvaa syöttämässä. Aikansahan tämäkin vaihe vain kestää ennen kun loppuu :)
Juuri näin. Oikeasti meilläkin tiimityönä toinen tekee toista ja toinen enemmän toista. Imetyksen takia minä olen enemmän kiinni vauvassa ja mies kotihommissa. Tämä on nyt tämä elämänvaihe ja pitää osata nauttia sen ihanuuksista. Välillä tekee kuitenkin hyvää myöntää oma kurja olo, sen jälkeen on taas hyvä ja jaksaa paremmin. Tsemppiä teillekin sinne! 💟😊
Vähän ohi aiheen menee, mutta ei se mitään. Näin kolmen lapsen äitinä olen kolme kertaa kokenut yöhulinat, jotka ovat kaikilla alkaneet juurikin 5 kk kohdalla. Vauva ei yhtäkkiä enää osaakaan nukahtaa itsekseen takaisin yöunilleen, jos herää syystä tai toisesta kesken uniensa. Heräilee, nukahtelee, heräilee, nukahtelee jne.
Tässä vaiheessa on helpottanut kun on opettanut vauvalle miten nukahtaa takaisin. Kevyttä unikoulua silittämällä selkää, vaikka toinen vastustaa itkemällä. Kun itku yltyy niin vauva syliin rauhoittumaan ja rahoittunut vauva takaisin sänkyyn ja silittely jatkuu kunnes vauva jossain vaiheessa nukahtaa. Olen varmaan saanut helpot vauvat, koska kaikille on riittänyt yhden yön opetus. Sen jälkeen unet ovat parantuneet niin vauvalla kuin vanhemmilla. =)
Ei haittaa vaikka ohi aiheen. Kiitos Heidi että jaoit tuonkin asian. Olen siitä kuullut, mutta hyvä muistutus. Kyseessä voi olla jotain juuri tuollaistakin. Usein se imettäminen on helppo tapa saada vauva rauhoittumaan, mutta voisi myös kokeilla tuollaista pelkkää rauhoittelua, pientä unikoulua, sellaisina öinä kun uni katkeilee paljon. Koska eihän vauvalla varmaankaan aina nälkä ole, ei vain itse osaa unta jatkaa. Mukavaa viikonloppua teidän perheelle!
Kiitos Hilla tästä postauksesta! Tuo oli jotenki NIIN täsmä esimerkki meidän tämän hetkisestä elämän tilanteesta 😁 2,5kk ikäinen ihana vauva, takana vuosia pitkää hyvää parisuhdetta ja Puff! Tuntu että elämä kääntyi päälaelleen parisuhteessamme, vaikka kuinka varauduimme, puhuimme ja valmistauduimme tulevaan vauva-arjen ihanuuksiin ja niihin koviinkin haasteisiin mitä vanhemmuus ja vastuu tuo tullessaan. Nyt tuntuu vasta että alamme oikeasti nauttimaanki tästä ja löytää toisinaan itsestään (4h yönunienki jälkeen) oikeasti tosi tehokkaan äitiemon. Erehdyin jo pojan syntymän jälkeen miettimään, onko tuo mies oikea minulle kun en enää tunne sanaa MEITÄ ja MEIDÄN AIKA, on vain vauva-minä- imetys ja mies joka koittaa selvitä vauvan kanssa siinä ohella😁Nyt arki porskuttaa mukavaan tahtiin ja mummot päässy koittaa kans pari tiimaa vauvan kans, kun olemme miehen kanssa käyneet yhdessä ulkona syömässä, tuulettumassa vauvakuplasta, johon on kuitenkin aina niin ihana palata!
Nyt myös osaa antaa arvoa aivan uusille asioille, jotka oli tuntemattomia joskus:
-Kun saa hörppästä kahvin itsekseen sohvalla kaikessa hiljaisuudessa ja katsella tyytyväisenä ja kylläisenä tuhisevaa rakasta vauvaa nukkumassa💕
Juurikin niin, kuulostaa todella samalta. Jotenkin luuli tietävänsä ja osaavansa valmistautua ja suhtautua kaikkeen järjellä, mutta ku ei. 😅 että puff vaan ja hattu käteen asioiden kanssa. Mutta tässä sitä opitaan. Jäi tekstissä tosiaan sanomatta se, että meilläkin mies tekee tosi paljon kotihommia ja minä sitten imetän, välillä tuntuu että päivät ja yöt. 😊 Mutta hyvin meillä menee, kuten varmasti teilläkin. Välillä vaan tarttee vähän tuulettaa. Ihanaa viikonloppua teidän perheelle!! 💟💟 Ja kyllä, me koitetaan jossain vaiheessa päästä jonnekin kahdestaan. 😊
Hienosti puettu ajatukset sanoiksi Hilla! <3 Saa varmasti moni vertaistukea tästä tekstistä! :) Muistan itse viime vuodelta ihan samanlaisia fiiliksiä ja uskon, että näitä asioita käydään läpi kaikissa parisuhteissa jollain tasolla, vaikka kuinka oltaisiin valmistauduttu vauvan tuloon! Meillä ehkä jo jonkin verran helpottanut, kun eletään taaperoarkea, mutta onhan niitä edelleen hetkiä, kun väsyneenä tulee kiukuteltua ettei mene tasan nallekarkit ja toinen saa enemmän omaa aikaa jne jne. Ihan tyhmiä juttuja, mutta onneksi niistä puhumalla selviää! Ja kuten eilen sulle kirjotin niin usein huonoihin fiiliksiin auttaa sen puolison kanssa puhumisen lisäksi nukkuminen (levänneenä on paljon mukavampi), juttelu äitikaverien kanssa (ilmaista terapiaa) ja se oman ajan ottaminen. Toivottavasti pääsette myös yhdessä jonnekin jossain kohtaa! Meilläkin kyllä oli vauvavuoden aikana todella vähissä ne hetket kun oltiin kaksistaan jossain muualla kuin kotona vauvan mentyä nukkumaan, mutta ne vähäisetkin hetket kannattaa hyödyntää. Haleja ja nähdään ensi viikolla! <3
Kyllä, nukkuminen useinkin auttaa ja torkkujen jälkeen ajatukset ovat jo usein ihan erilaiset. Myös jutteleminen niin oman miehen kuin muiden äitien kanssa tekee hyvää ja on tarpeellista. Tyhmiä juttuja jotkut tosiaan, mutta välillä ne vaan tulee pintaan. Meidän vauvalla elämän rytmi on ollut syntymästä asti sellainen, että nukahtai vasta puolen yön aikaan tai jälkeen. Nyt olemme saanneet käänneettyä nukkumaanmenoa jo ilta ysiin tai kymppiin, mutta usein menemme heti myös itsekin nukkumaan. Vielä ei olla siis montaa iltaa sohvalla kahdestaan istuttu, mutta eiköhän sekin aika taas jossain vaiheessa koita. Tämän kirjoittaminen teki kyllä hyvää, ja nyt on taas asiat saatu oikeisiin mittasuhteisiin. 😊💟 Kiitos Karoliina,ensi viikolla nähdään!
Ihana, aito ja rehellinen postaus. Tärkeitä asioita parisuhteesta myös meille, joilla ei ole edes lapsia. Kiitos kun jaoit. <3
Mukava kuulla Satu, kiitos siis kommentistasi. Ihanaa viikonloppua teille. 😊💟
[…] Vauvaelämää ja parisuhdetta […]
Ihanaa kun kirjoitat näin tärkeistä aiheista, mun sisäinen avioliittotyöntekijä kiittää kaikkien puolesta! Hyvä ku toit arkea rehellisesti esille, tähän voi varmasti jokainen samaistua. Mua kiinnostaa mistä toi sun vaalean roosan värinen jakku on? Voi kun sais vielä jostain, tarvitsisin just tollaisen! :)
Kiva kuulla Sanni! Hyvä että on avioliittotyöntekijöitä kaikkien puolesta. :D hehee. Tuo roosa jakku on ostettu Berhskasta jo jokunen vuosi sitten, Tallinnassa käydessä. Mutta nyt keväällä voisi kaupoissa hyvinkin olla samanlaisia. :)
[…] Vauvaelämää ja parisuhdetta […]