Eilen illalla mulla oli heikko hetki. Jotenkin moni asia vähän harmitti, huoletti ja mietitytti. Tämä hetki, tuleva, muttei kuitenkaan mikään. Sellainen epämääräinen väsymysangsti, jota en oikein itsekään osannut määritellä. Muuttokuorma ja kaikki uusi taisi viedä hetkeksi mehut. Jaoin oloni mieheni kanssa ja sainkin häneltä kaivattua olkapäätä.
Päätin suunnata unille, koska useimmiten väsyneenä maailman murheet saavat paisuneet mittakaavat. Ja se oli kyllä täysin oikea ratkaisu.
Tänään heräsin täysin uudella asenteella ja ololla uuteen päivään. Palasin hetkeksi vielä eilisen illan harmeihin ja totesin, että tässähän on kaikki hyvin. Se eilinen harmituskaan ei tuntunut enää piinaavalta eikä vienyt mehuja naisesta. Puin aamulla ulkovaatteet niskaan, suuntasin ulos vaunulenkille auringonpaisteeseen. Kotiin tulessa järjestelimme Pikkuässän kanssa paikat ja tartuin vielä imurin varteenkin. Halusin laittaa paikat kuntoon viikonlopuksi.
Otimme myös ennen Pikkuässän päiväunia pari 1-vee kuvaa ja tämä yllä oleva otos oli mun mielestä mainio. Toi hymyn huulilleni ja totesin taas kerran, miten pikkuihmisetkin osaavat olla huumorinaisia ja -miehiä.
”Ilmeesi kun äiti haluaa ottaa sinusta söpön 1-vee kuvan ja on laittanut hiuksiinkin pompulan. 😍” Niinpä.
Joka tapauksessa asenne ratkaisee. Sellaisia ajatuksia mietin tänään lenkillä. Vaikka välillä ärsyttäisi ja ottaisi pannuun kovaakin, niin miten pystisi kääntämään oman katseensa hyviin asioihin. Ottamaan sen asenteen, että camoon, kyllä tämä tästä.
Koska oikeasti, aika olemattomista asioista oli eilenkin kyse. :)
-Hilla
Voi, miten tuttu tilanne! Itellä vaan pitäs tajuta se, että nyt täytyy johonki lähteä tuulettuu, ku tympii. Liian monesti alan vaan rypemään siinä, että ”no joo, empä pääse nyt mihinkään” ja ”no empä jaksa alkaa järjestää, että pääsisin”.. Ja sitten menee aivan liian kauan aikaa siihen rypemiseen.. Ja just se, että ku ne asiat ei monesti oo ees isoja!! Kun ne vaan saa jollekki sanottua. No ompahan elämässä vielä oppimista… Ja onneksi itellä ainakin on hetkellistä, tämä -vähänväliäkakkafiilis-. Syksy ja pimeys tekee aina tämän tempun, vaikka koitan taistella vastaan… Onnellista syksyn jatkoa sulle, Hilla! <3
No just noin. Parasta olisi kun osaisi itse tunnistaa ajoissa ne tilanteet. :) Aina voi onneksi oppia ja kehittyä. Ihanaa syksyä sinullekin. <3
[…] Asenne ratkaisee […]