Onko teille ollut alusta asti selvää, että haluatte jonkun tietyn määrän lapsia? Kuinka monesta lapsesta haaveilitte ennen lapsia? Oletteko aina tienneet, että haluatte kolme lasta?

Meillä ei ole koskaan ollut mitään numeerista tai määrällistä haavetta lapsista tai perheen koosta. Olemme edenneet näissä asioissa lapsi, päivä, hetki ja vuosi kerrallaan. Fiilistelleet vanhemmuutta, johon kasvaa sisään päivä ja vuosi kerrallaan. Kyllä meillä on ollut haave perheestä, mutta ei sen koosta.

Oliko päätös yrittää kolmatta lasta helppo päätös? Millaisia pohdintoja ennen päätöstä kolmannesta lapsesta?

Tämä on siinä mielessä hyvä kysymys, että ensimmäisen lapsen jälkeen vähitellen huomasimme ja tiesimme, että haluamme hänelle sisaruksen. Mutta sitten kahden lapsen jälkeen sisaruksilla oli jo toisensa ja kolmatta lasta ei päätetty yrittää siksi, että saisi sille ensimmäiselle lapselle sisaruksen.

Muutenkin elämä kahden lapsen kanssa on täydempää kuin yhden, joten kyllä mietimme kolmatta lasta huomattavasti enemmän kuin toista. Jollain tavalla sisimmässä vain oli sellainen olo, että meidän perhe ei ole vielä kokonainen. Kolmannen lapsen saaminen tuntuu siltä, että sitten meidän perhe on koossa ja ”valmis”. Vaikka tietenkin meidän perhe olisi ollut valmis kahden lapsen perheenäkin.

Kyse on tietenkin eniten tulevasta lapsesta, mutta sen lisäksi koko perheen jaksamisesta, voimavaroista, tukiverkoista, taloudesta, urakehityksestä, vanhempainvapaiden jakamisesta, raskaudesta, huonommista yöunista, imetyksestä ja siis ihan kaikesta, mikä uuden elämän saamiseen liittyy. Mietinnän alla ei ole vain lapsi, vaan kaikki muu siihen liittyvä ja liittymätönkin.

Olen itse yrittäjä ja vaikka aion pitää äitiyslomaa jonkin verran, en vain voi jäädä omasta työstäni vuodeksi vanhempainvapaalle ja sulkea näitä kanavia vuodeksi. Sen jälkeen tähän työhön olisi aika vaikea palata, enkä edes tiedä miten ”työpaikkani” säilyisi, jos vuoden viettäisin vanhempainvapaata sillä tavalla ”offlinessa”. Tokihan meillä on perheessä isäkin, joka jakaa vanhemmuutta tasavertaisesti minun kanssa, mutta Danielkin on työurallaan sellaisessa tehtävässä, ettei siitä noin vain olla montaa kuukautta pois.

Voin siis sanoa, että lasten lukumäärää miettiessä on tullut pohdittua vanhemmuuden ja työelämän yhdistämistä ehkä eniten ja olemme nyt ottaneet tulevan haasteen vastaan. Ei meillä ole tähänkään vielä valmiiksi mietittyä suunnitelmaa tai karttaa, vaan elämme elämää siinä mielessä hetki kerrallaan. Samalla tietenkin muistaen, että vauvavuosi on todella ainutlaatuista aikaa, josta haluamme ehtiä nauttia ja myös rauhoittua sen äärelle. Työ ei todellakaan ole elämässä tärkeintä, mutta se on meille tärkeää, perheelle välttämätöntä ja haluamme pitää siitä kiinni, ja siksi se on asia, joka vaatii tasapainoilua varmasti vauvavuonna.

Miten olet voinut fyysisesti raskaudessa tähän asti?

Fyysisesti olen voinut kyllä hyvin, sitä alkuraskauden etovaa oloa lukuunottamatta. Masu kasvaa päivä päivältä ja asettaa tietenkin omat muutokset arkeen ja esimerkiksi liikuntaan ja jaksamiseen. Kolmannen raskauden kohdalla kuitenkin aika hyvin tietää, mitä tuleman pitää, joten asiat eivät tule yllätyksenä.

Millaiset ajatukset henkisesti raskauden alussa?

Näin kolmannella kerralla raskautta ajattelee vähemmän kuin aikaisemmilla kahdella kerralla. Joskus on päiviäkin, että vasta illalla muistan olevani raskaana, kun sängyssä rauhoitun vatsan viereen ja tunnen vatsasta hentoja potkuja. Siksi sanoisin, että henkisesti tämä ei ole niin suuri muutos, kuten aiemmin, jolloin raskauden aikana on samalla muuttunut koko identiteetti itsenäisesti elävästä ihmisestä äidiksi ja vanhemmaksi, joka on lopun elämää vastuussa jälkipolvestaan.

Meillä on myös takana kaksi aika erilaista vauvaa ja vauvavuotta, joten tiedän skaalan, mitä vauvavuosikin voi olla. Vauvavuosi voi olla ”helppo” tai se voi olla aika ”haastava” ja ”vaikeakin”. Laitoin nuo sanat heittomerkkeihin, koska ei se vauvavuosi koskaan varmaan liian helppo ole ja vaikeaa on monenlaista, mutta omakohtaisesti meidän toinen lapsi oli vauvana hyvin tyytyväinen ja se tuntui ekaan verrattuna välillä jopa helpolta.

Toisaalta tiedän henkisesti ja fyysisesti senkin, miltä tuntuu, kun vauva esimerkiksi itkee illassa palosireeninä kolme tuntia, eikä siihen auta mikään. Aika kultaa muistot, mutta huh sitäkin aikaa esikoisen kanssa. Henkisesti olen ja olemme jotenkin valmiita ottamaan vastaan sen mitä tulee. Tiedämme, että kaikesta selviää ja aika menee aina eteenpäin. Välillä on haastavia ajanjaksoja tai vaiheita, mutta sitten huomaa, että kas kummaa, ne ovat jääneet taakse.

Kaiken kaikkiaan ajattelen tulevaisuutta kolmen lapsen äitinä tosi kultaisin reunoin, sitä tavallisen hyvää elämää ja arkea, yhdessä tekemistä, yhdessä olemista, sitä, että saan olla äiti kolmelle. Ajatuksin tuntuu jo niin hyvältä, ihanalta ja oikealta.

Miten tytöt ovat ottaneet vastaan uutisen pikkusisaruksesta? Joko siskot tietää vauvasta?

Heistä on tietenkin aivan ihanaa, että saavat pikkusisaruksen. Esikoinen kertoo viikottain, miten hän on sitten tuplaisosisko ja pikkusiskolleen hän tekee selväksi, että kohta sinäkin olet isosisko. Isosiskot ovat siis ottaneet roolit haltuun, aiheesta puhutaan usein ja vatsan kasvua ihmetellään yhdessä. Kerroimme heille pikkusisaruksesta jossain ensimmäisen ja toisen kolmanneksen tienoilla. Esikoinen tajusi asian tietenkin heti ja 2-vuotiaalla meni hieman kauemmin makustellessa asiaa, mutta nyt hänkin on ylpeä tuleva isosisko.

Millainen raskaus on ollut verrattuna edellisiin?

Sanoisin, että hyvin samanlainen kuin kaksi edellistäkin. Edellisissä raskauksissa olen liikkunut ja urheillut enemmän, nyt elämää on määrittänyt eniten pienet lapset, työ ja remontti -yhdistelmä, joten 10 kilometrin juoksulenkkejä ei enää tarvittu tässä alkuraskaudessa ajankuluksi :D, kuten esikoisen aikana. Esikoisen raskausaikana aikaa piti välillä kuluttaa, nyt ei. heh!

Esikoisen raskausaikana vedin Danielin seurana vielä pitkiä pyörälenkkejä loppuraskaudessa (piti vain pyöräillä jalat harallaan mahan molemmin puolin) ja sauvakävelin puolentoista tunnin kävelyjä hyvällä sykkeellä vielä ihan siinä lasketun ajan tienoilla ja jälkeenkin. Molemmat tytöt ovat syntyneet viikolla 42. Sanoisin siis, että isoin ero on erilainen elämäntilanne ja liikunnan määrä sekä laatu, jotka ovat olleet nyt erilaisia kuin ensimmäisen ja toisen raskauden aikana.

Onko 2+ ikäero ollut hyvä, eikö nytkin tule aika sama ikäero seuraavalle?

Meille tämä ikäero on tuntunut hyvältä ja sopivalta. Kehollani on mennyt noin vuosi palautua raskaudesta ja sen jälkeen on ollut ihana hengähtää hetki ja tehdä rauhassa töitä ja urheilla ennen raskaaksi tulemista. Kunnolla liikunnan pariin palaaminen on ollut mulle tärkeää raskauksien välissä. Tällainen ikäero on ollut sopiva meidän perheelle, omalle keholle sekä myös oman työelämän kannalta. Lasten välissä tulee olemaan aikalailla samat ikäerot eli noin 2 vuotta ja 9 kuukautta.

Tiedättekö sukupuolen, tuleeko tyttö vai poika?

Tiedämme kyllä aika varmasti, mutta sukupuoli kerrottiin meille rakenneultrassa jotenkin hieman silleen epämääräisen epäillen (eri tavalla kuin aiemmilla kerroilla), joten en vielä tiedä kerronko sen somessa. Ehkä sitten hieman lähempänä syntymää kerromme, saa nähdä. Rakenneultran jälkeen jäi nimittäin vähän sellainen olo, että mikäs siellä nyt olikaan. Se oli vahva ehkä, sellainen tunne jäi.

Tiesittekö vauvan tulosta ennen kuin ostitte uuden kodin?

Emme tienneet. Ja isomman kodin olisimme halunneet, vaikka lapsilukumme olisi jäänyt kahteen. Teemme molemmat Danielin kanssa töitä kotoa, joten tarvitsimme lisää tilaa ihan siitäkin syystä, että saamme eroteltua työhuoneet muusta kodista paremmin erilleen. Sillä on henkisesti iso merkitys, ettei töitä tarvitse tehdä joka päivä makuuhuoneessa tai keittiön ruokapöydällä. Nyt saamme rajattua työpäivän eri osiin kotia ja sen lisäksi on tietenkin hyvin tilaa kolmannelle lapselle.

Hauska yksityiskohta on se, että etsimme uutta kotia noin 1,5 vuotta ja loppujen lopuksi olen tullut raskaaksi kesällä samalla viikolla, kun teimme tästä talosta tarjouksen, joka sitten hyväksyttiin. Asioilla on tapana järjestyä tavallaan ja ajallaan.

Miten olet liikkunut alkuraskaudessa?

5-8 kilometrin pituisia juoksulenkkejä tein viikolle 24 saakka, tällä viikolla en ole käynyt kokeilemassa, mutta luulenpa, että siirryn hiihdon ja kävelyn pariin tästä eteenpäin ja juoksulenkit saavat jäädä. Alkuraskaudessa tykkäsin käydä kävelemässä portaita, kävellä luonnossa ja metsäpoluilla, pyöräillä ja muutenkin liikkua raikkaassa ulkoilmassa. Tunkkainen sali-ilma ei olisi sopinut etovaan oloon.

Loppua kohden mukaan tulee ehkä enemmän kehon venyttelyä ja joogaa, tiedän, että se tekee loppuraskaudessa hyvää kun saa venyteltyä paikkoja. Aikaisemmin loppuraskaudet ovat ajoittuneet kesään ja syksyyn, nyt talveen, joten siinä mielessä hiihto on uusi lajituttavuus kasvavan vatsan kanssa. Kenties tammi- ja helmikuussa minut löytää tuolta järven jäältä tasaiselta ladulta mummeli-hiihtämästä ja nauttimassa maisemista ja rauhallisesta perinteisen hiihdosta termospullon kanssa.

Vieläkö kolmannessa raskaudessa on jonkin yllättänyt?

No ei oikein ole, ainakaan tähän mennessä. Molemmat aiemmat raskaudet ovat käynnistetty 42 viikolla ja lapset syntyneet noin kolmessa tunnissa kuin pienet raketit. Eniten varmaan yllättyisin siitä, jos synnytys alkaisi kotona ilman ballongilla käynnistystä. Supistusten kokeminen kotioloissa olisi siis yllätys.

Kuopuksen synnytyksessä mukana ollut kätilö sanoi minulle, että tällä synnytysvauhdilla kannattaa tulla pikaisesti sairaalaan, jos vielä joskus kolmas tulisi ja synnytys käynnistyisi kotona. Toisen lapsen synnytyksessä alkoi tuntua nimittäin ikävältä ja pyysin päästä vessaan, mutta se olikin vauva, joka sieltä oli jo tulossa. Siitä 7 minuuttia ja hän oli maailmassa. Vessakäynti jäi välistä.

Miten olet jaksanut tehdä muuton ja remonttia alkuraskauden ja raskauden aikana?

Vastaus on varmaan se, että kaikkea jaksaa, kun ei ole vaihtoehtoja. Joskus elämän aikataulut menee näin ja sitten on vain mentävä eteenpäin niillä pelimerkeillä, jotka on saanut. Ihminen on sopeutuvainen eläin, kun tarve vaatii.

Välillä on ollut aikamoisia päiviä ja väsyttänytkin on, mutta onneksemme olemme saaneet myös tosi paljon apua isovanhemmilta viikonloppuisin remontin kanssa. Osaamme juhlia välietappeja ja olen tullut mestariksi siinä, että luon tulevaisuuteen uusia merkkipaaluja, joita kohti mennä ja kokea sitten onnistuneensa saavutettuaan ne. Esimerkiksi remontissa niitä on ollut useita. Palastelen isoa prosessia osiin ja juhlin välivoittoja!

Ajattelen niin, että painamme tämän rempan valmiiksi tammikuun aikana ja sitten on hyvä alkaa laskeutua kaikessa rauhassa vauvakuplaan ja pesänrakennusviettiin. Viedään projekti maaliin asti ja sitten hengähdetään hetkeksi.

Minulle se sopii ajatuksena paremmin kuin se, että remontti kestäisi useita kuukausia, vuosista puhumattakaan. Paremmin kestän tällaisen muutaman kuukauden rypistyksen nyt ja sitten saa siivota remonttivälineet kokonaan pois nurkista. Keskeneräisyys on välillä tosi voimia vievää ja siksi mielummin sykitään nyt eteenpäin määrätietoisesti.

Mitä ajatuksia tuleva arki kolmelapsisena perheenä herättää?

Palaan tähän kysymykseen myöhemmin, koska juuri nyt minulta alkaa loppua työpäivä ja se on hyvin kuvaava asia tulevaisuudessakin. Aikaa on osattava rajata kolmen lapsen äitinäkin. Molemmat lapset ovat nyt kipeinä kotona ja olemme jakaneet Danielin kanssa tämän päivän puoliksi. Seuraavaksi vien tekstin Wordista blogipohjaan, valitsen ja lisään mukaan muutaman kuvan, koitan lukea isoimmat kirjoitusvirheet pois (tuskin onnistuin kaikissa), painan julkaise ja jaan tekstin vielä someen. Ajan pitää riittää vielä siihen, joten nyt on aika lopettaa. Riittävän hyvä on tarpeeksi hyvä, mun yksi motto. Seuraavaksi minua kutsuu ruoanlaitto ja illalla mukavaa ohjelmaa.

Ihana kun viihdyit tekstin parissa tänne saakka. <3 Palaan raskausjuttuihin matkan edetessä. Hyvää joulukuun jatkoa sinulle!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog.