Kaupallinen yhteistyö Keiju
Kesä ja sitä myötä grillikausi on täällä. Nam! Tykkäämme grillata ruokaa ja avasimme grillikauden jo toukokuussa. Grilliin voi sujauttaa milloin mitäkin ja se on myös helppo kokkaamisen muoto. Meillä on kaasugrilli, jonka voi vain napsauttaa päälle ja pian grilli on valmis ottamaan ruoat vastaan ja kypsennettäväkseen.
Kaasugrillin nopeus on ehdoton juttu ja siksi grilliruoka valmistuu meillä ihan yhtä usein arkena kuin viikonloppuna tai kesälomalla. Ulkona syöminen on kesällä ihanaa ja jos sää suosii, syömme mielellämme ulkona omalla terassilla, niin usein kuin mahdollista.
Grilliin sujahtaa milloin mitäkin, usein ainakin kotimaisia kasviksia jossain muodossa. Viime viikonloppuna teimme grillivartaita. Kasvisvartaisiin laitoimme tofua ja herkkusieniä, lihaversioon kanan rintafileitä paloina. Lisäksi pilkoimme vartaisiin tuoreen ananaksen ja paprikan paloja. Hyvin sopisi myös esimerkiksi kesäkurpitsan ja sipulin lohkot.
Marinoimme kanaa, tofua ja herkkusieniä muutaman tunnin ennen grillaamista. Marinadi antoi aineksille herkullisen maun ja toimi hyvin kasvis- sekä lihaversiossa. Marinadin pohjana käytimme Keijun yrttiöljyä, jota löytyy neljä erilaista makuvaihtoehtoa. Valitsimme tähän marinadiin raikkaan sitruuna & basilika -yrttiöljyn. Muutkin maut toimivat varmasti kivasti marinadien pohjina. Aiomme kesällä kokeilla muitakin makuja.
Marinadi grillivartaille:
1,5 dl Keiju yrttiöljyä, maku sitruuna & basilika
1 dl viinietikkaa, käytimme valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
3 rkl soijakastiketta
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
Tee näin:
1.Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada kanan, tofun ja herkkusienten päälle.
2.Anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti, jotta ainekset ehtivät maustua.
3.Kokoa vartaat: laita vartaaseen vuorotellen tuoreita kasviksia, tofua, herkkusieniä ja kanaa. Kanan voi laittaa myös erikseen omaan vartaaseen, jotta sen kypsennys on helpompaa.
4.Grillaa vartaat kypsiksi ja nauti uusien perunoiden, salaatin ja kermaviilikastikkeen/kaurakastikkeen kanssa.
Herkullista, terveellistä, simppeliä ja hyvää! Tämä grilliruoka toimii hyvin arkiruokanakin, jos marinadin tekee aamulla tai edellisenä päivänä.
Keiju yrttiöljyt sopivat hyvin myös salaatteihin ja salaatinkastikkeisiin!
Lue lisää: 60 x arkiruokaresepti